Babyn syntymä

Niin se sitten tapahtui, babyni kyllästyi lämpimään ja pimeään turvaan. Hän halusi vihdoinkin haastetta elämäänsä ja päätti tulla kohdusta ulos. Äidin tapaamis-ajatuksesta innostunut tyyppi ei todennäköisesti vielä ymmärtänyt, että matka vanhasta kodista uuteen maailmaan veisi yli vuorokauden.Kaikki alkoi illalla 16. päivä huhtikuuta ja perille pääsy tapahtui lopulta oikotietä hätäsektion kautta seuraavana yönä kellon lyödessä 23.40. Tällöin tuore mama kuuli maailman hassuimman pienen rääkäisyn, jonka jälkeen baby kävi pikaisesti esittäytymässä ja sen jälkeen hänen isänsä vei hänet oikotietä käyttäneiden uusien pikkuihmisten paikkaan. Niin, lopulta en synnyttänytkään yksin ja se oli kyllä mahtava bonus kaikkeen.

Ajatuksenani oli hoidella synnytyshommat mahdollisimman luomuna ja söpösti hengitellen. Supistusten välit olivat koko ajan yleensä noin pari minuuttia ja joskus sain armoa ja ne venyivät ehkä neljään minuuttiin. Hengittelin yksin sairaalahuoneessani ja suustani pääsi ehkä ryhävalaan ison isoa haukotusta muistuttavia ääniä.

Tätä jaksoin yhteensä ehkä kuusi tuntia, jonka jälkeen kutsuin babyn isän paikalle ja sanoin kyllä kiitos – epiduraalille. Luomu-unelmat heitin vastasyntyneiden vaipparoskikseen. Kohdunkaula ei toivottanut babya tässä vaiheessa tervetulleeksi maailmaan ja pysyi hyvin kiinni vielä pitkään.

Pikkuisen yritin vielä sellaista super-mama – juttua ja koetin olla mahdollisimman pitkään ilman epiduraalia sen lakattua vaikuttamasta. Ennen pitkää lausuin kuitenkin aina taikasanat kyllä kiitos. Keskityin synnytysasioihin, mutta samalla huomasin kyselleeni kätilöiltä muun muassa heidän unelmistaan ja tietenkin syistä, jotka olivat johtaneet tällaiseen ammattiin. Todennäköisesti vaikutin hieman huvittavalta, mutta synnytimme babyn lisäksi pari erittäin hienoa keskustelua muiden hommien ohessa.

Kaikki oli kestettävää, vaikkakin kivuliasta, mutta ei kovin traumaattisen tuntuista. Ainoastaan viimeiset kaksi tuntia tuntuivat ylittävän omat kestämisen rajani ja silloin myös epiduraali kiellettiin. Tämä johtui siitä, että lääkäri ei osannut päättää tarvittaisiinko hätäsektiota vai ei. Minusta tuntui, että sisälleni oli ilmestynyt peto. Se raateli vasenta puolta alaselästäni niin kovasti, että luulin repeäväni kipuun.

Kätilöiden unelmat alkoivat vaikuttaa hyvin yhdentekeviltä ja rukoilin itkien lääkettä. Kohtuni oli vihdoin täysin auki, mutta baby huonossa ja jotenkin vääränlaisessa asennossa. Tyyppi ei suuresta halustaan ja motivoituneisuudestaan huolimatta meinannut päästä ulos sieltä, sekä supistusten ajaksi hänen pulssinsa laski. Olin täysin epätoivoinen ja muistan ajatelleeni, että tieto tämän kaltaisen kivun olemassa olosta on aika pelottavaa. Lopulta minut vietiin leikattavaksi sektioon ja kaikki oli oudon nopeasti ohi.

Rakas poika-babyni saapui uuteen maailmaan terveenä, söpönä ja todella kauniina, sekä pikkuisen alienin näköisenä uskomattomana olentona. Koin sen rakkauden, josta olin lukenut. Sen, jonka olemassaolosta en todella voinut tietää etukäteen. Tiesin heti, että tämä oli ihaninta ja kippeintä mitä olin koskaan elämäni aikana kokenut.

Suurempaa kiitollisuutta ei sydämeni olisi voinut tuntea, vaikka mikään ei mennyt ideaalien mukaan. Toisaalta lempeys ja hyväksyminen itseäni kohtaan oli ehtinyt kasvaa niin paljon, että tiesin tehneeni kaiken mitä osasin. Se riitti. Synnytys oli uskomaton ja kaikessa haastavuudessaankin niin hieno kokemus, että mitään en jättäisi pois.

Olen saanut suuren kunnian olla oman maailmani ihanimman ja hassuimman pojan mama jo 2,5 viikkoa. Sektion jälkeen yksin oleminen vastasyntyneen kanssa on ollut aikamoista ja melkoistakin. Unesta olen saanut nauttia erittäin rajoitetusti, kipuja on ollut välillä kovastikin ja siksi monien asioiden tekeminen vaikeaa, sekä kädet ovat olleet hyvinkin täynnä koko ajan. Siitä huolimatta sydämessäni on räjähdellyt massiivisia ilotulituksia ja olen todella kehrännyt onnesta.

On ollut välillä aika rankkaakin, mutta ihan maailman parasta. Sellainen valtamerien kokoinen kiitos muun muassa naapurin pienen taaperon yksinhuoltaja – Soilille, joka on tuonut usein valmista ruokaa tänne. Saman kokoinen kiitos veljelleni joka on hoitanut kauppaostokseni ja äidilleni ja isäpuolelleni, jotka ajoivat Kuopiosta viikonlopuksi tänne avuksemme.

Lopuksi sellaiset pilvenpiirtäjän kokoiset rispektit kaikille yksinhuoltajille, joiden kunniaksi voisi mielestäni olla kohdallaan jonkinlainen kansainvälinen liputuspäivä! Tästä tarinamme on alkanut ja kirjoittelen myöhemmin, että miten se jatkuu.

Kiitos ja niijaus kaikille kaikesta, kuten rohkaisevista, sekä voimaa antavista sanoista. Pienillä asioilla on nyt suurempi merkitys kuin koskaan aikaisemmin.
 
Phiiis änd löööv


Lisää kirjoittajalta Ihanaa ja kippeetä - Täydellinen mama

Viesti lääkäriltä

Kävin eilen babyn kanssa kävelemässä merenrannalla ja olisi tehnyt mieli kiljahdella tunteesta,...
Lue lisää

Ei kommentteja

  • Hei
    Yritän aina tehdä mitä toivoisin etää minulle tehdään, joten siksi päätin kirjoittaa sinulle mikäli kaipaat vertais ihmisiä 🙂 olen itse ollut alusta asti yksinhuoltaja ja maannut myös yksin yksin yksin sängyssä oksentamassa. Sekä myös reissannut lapsen kanssa sotten kun uskalsin.sitä ennen kuitenkin ollut yksin yksin yksin yksinhuontajana 🙂 nyt kuitenkin asiat suht hyvin 5v tytön kanssa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.