Ihana joogaloma

 

Vuosi sitten elokuun alussa vietin 10 päivää lomalla Irlannissa kahdestaan silloin alle 3-vuotiaan poikani kanssa. Kuten elämässä yleensäkään, kaikki ei mene suunnitelmien mukaan (aka ihana seesteinen äiti-poika loma, paluu maisemiin joissa olin viettänyt aikaa 16 vuotta aiemmin) ja olin jo ensimmäisen yön majapaikkaan päästessämme aika väsynyt sen päiväisen väännön ja säädön kanssa. Ja kaiken sen matkustuspäiväisen kruunasi kun poikani kaivoi jostain repustani mustekynän sillä aikaa kun juttelin käytävällä airbnb:n emännän kanssa ja piirsi sillä hienon viivan valkeaan lakanaan. Voitte arvata kuinka minä ja eritoten lapseton majapaikan emäntä riemastuimme siitä.

Oli meillä tietenkin myös todella hauskoja ja mukavia hetkiä matkan aikana ja nyt voin jo naureskella vaikkapa poikani eräässä toisessa majapaikassa mielenosoituksellisesti vessanpönttöön heittämille hanskoille, mutta reissun aikana olin totta puhuakseni todella srtessaantunut ja sairastuinkin flunssaan loman loppumetreillä. Tänä vuonna olen virheistäni ja erheistäni oppinut ja vietin elokuun alun aivan toisenlaisissa tunnelmissa. Tänä vuonna keskityin tärkeimpään eli itseeni.

Astangajooga on kuulunut elämääni jo yli vuosikymmenen ajan, eri intensiteetillä eri vaiheissa ja viimeisen kolmen vuoden aikana harjoitukseni on päässyt kuivumaan hyvin vähäiseksi. Niinpä kesän alussa löytämäni Porin Astangashalan järjestämä Perti Räisäsen retriitti tuntui oikealta palaselta tämän hetken elämäni palapelissä. Petri on todella arvostettu, lempeä ja viisas opettaja, jonka opetukseen olen aina halunnut mutta en koskaan aikaisemmin ollut päässyt / saanut mentyä. Kun retriittipaikkana vielä oli Frantsilan Hyvän Olon Keskus Hämeenkyrössä, olivat puitteet aikalailla täydelliset.

Vajaat viisi päivää Frantsilassa tuntui vähintään viikolta, melkein jopa kahdelta. Saapumispäivänä oli iltapäivällä ohjattu joogaharjoitus ja muina aamuina mysoreharjoitus. Päivän ohjelmissa oli myös mantraresitointia Meri Tiitolan ohjauksessa sekä Petrin pitämiä pranayama- ja asanatekniikkatunteja. Meri on laulunopettaja, joogaohjaaja sekä Sannidhi of Krishnamacharya Yogan sertifioima Vedic Chant Teacher. 

Aamuharjoituksissa avusti Petrin ja Merin kanssa Porin Astangashalan Pauliina Merisalo. Petri arvostaa opetuksessaan rauhaa ja hiljaisuutta ja täten harjoituksen aikana ei turhaa puheensorinaa kuulunut. Kaikkien ohjaajien avustukset olivat lempeitä ja asiantuntevia ja sitä tiesi olevansa turvallisissa käsissä.  Kun parikymmentä joogia harjoittelee samaan aikaan perinteisellä ilmastoinnilla (ikkuna ja ovi) varustetussa tilassa, on tunnelma hikinen ja kostea. Lautalattian narina asanoiden alla, huoneessa kuuluva voimakas hengitys ja ylipäätään toisten läsnäolon tuoma tunnelma sai minut tajuamaan, kuinka paljon olen kaivannut joogayhteisöä jonka kanssa harjoitella ja johon kuulua.

Merin mantratunnit ajoittuivat iltapäivään kuten pranayamakin ja iltaisin hiljensimme mielemme yhdessä meditoiden. Saimme täysihoidolla nauttia kolme suussasulavaa kasvisateriaa päivittäin ja joka ilta oli sauna (plus yhtenä iltana myös kylpypalju ja viimeisenä iltana spesiaali turvesauna). Saunalla sekä muualla Hyvä Olon Keskuksen rakennuksessa olevat Frantsilan tuotteet (pesuaineet, ihonhoitotuotteet, erikoisöljyt ja salvat, eteeriset öljyt, kukkatipat, sisäisesti nautittavat uutteet ja muut ravintolisät) olivat käytössämme ja kokeiltavanamme kaiken aikaa. Ja niitä pääsi ostamaan kurssialennuksella rakennuksessa olevasta puodista.

Frantsilan perustaja Virpi Raipala-Cormier kävi myös esittäytymässä meille, kertoi Frantsilan tarinaa ja esitteli tuotteita. Lopusi hän vei meidät kierrokselle puutarhaansa ja toivotti tutustumaan myös heidän mailleen rakentamaansa jatulintarhaan. Virpistä huokui tasapaino, ilo, lempeys ja yhteys luontoon.

Tunnelma jonka paikka, opettaja ja apuohjaajat tilaan ja aikaamme siellä loivat  oli sellainen iloinen, kepeä eikä liian vakava. Tästä huomasin miksi pidän Petrin opetustyylistä. Se on mutkaton ja salliva. Hän on vakavissaan astangan suhteen olematta kuitenkaan liian tiukka. Hänen huomassa jokainen sai olla oma itsensä. Petri on jollain lailla jalat tiukasti maassa ja hyvin normaalielämässä kiinni. Ja ei kai muu oikein olisikaan pikkulapsiarjessa mahdollista 🙂

Retriitin aikana sain sen mitä lähdinkin hakemaan: uuden innostuksen vanhaan rakkaaseen elämäntapaan, joka on vuosien myötä pääsyt kuihtumaan ja hyvin vähäiseksi harrastukseksi muuttumaan. Sain myös lepoa ja rauhaa, voimaa ravinnosta ja luonnosta sekä uusia ihmiskontakteja. Ja jälleen sain taas muistutuksensiitä,  miksi 18 vuotta sitten kiinnostuin täydentävistä hoitomuodoista ja että edelleenkin haluan pitää kiinnostuksen yllä ja pikemminkin ruokkia sitä sen unohtamisen sijaan.

Retriitillä itseä ja toisia tarkkailemalla mietin muun muassa miksi mieli haluaa niin paljon hallita kaikkea (kuten miten hyvältä harjoituksen pitää tuntua tai pitääkö sen jotenkin erityiseltä tuntua ja pitääkö ylipäätään jaotella asioita hyvään ja huonoon) ja miksi haluamme niin kovasti olla mielen hallinnassa. Miksi on vaikea hyväksyä se mitä on ja tapahtuu ja jos se mitä tapahtuu ei miellytä, miksi on niin vaikeaa tehdä tarvittavia muutoksia. Jonkun kuuluisan viisaan sanat siitä, kuinka hullu on se joka tekee aina samaa asiaa toivoen eri lopputulosta on tullut vastaani nyt useammassa paikassa. En muista kuka tämä viisas edesmennyt on mutta ajattelemisen aihetta tämä on tuonut.

Elämä heittää aina haasteita ja kapuloita rattaisiin, se ei varmasti koskaan tule muuttumaan mutta se mikä pitää muuttaa on oma asenne. Taistelenko vastaan kaikenmaailman tuulimyllyjä vai hyväksynkö sen mitä tulee. Tuo ensim mainittu on ollut itselleni se totutumpi ja tutumpi vaihtoehto. Nyt alan olla liian väsynyt, aivan naatti siihen touhuun. On vihdoin tainnut tulla aika luovuttaa.

Tuntuu, että olen elämää vastaan taistelemisen ohella aika pitkään väheksynyt omia tarpeitani ja laittanut lapseni (ja myös muiden ihmisten) tarpeita omien edelle, tietenkin oman hyvinvointini kustannuksella. On helppo sanoa, että itsestä on ensisijaisesti huolehdittava jotta koko perhe voi hyvin ynnä muuta kliseistä mutta totta. Hyvin usein äitinä se ei aina ole niin helppoa. Syyllisyys ja syyllistäminen lapseen liittyvissä asioissa vaivaa monesti helpommin äiti-ihmisiä kuin isä-ihmisiä, siltä ainakin tuntuu. (Tietenkin olemme kaikki yksilöitä ja toimimme eri tavalla, mutta useasti naiset kantavat helpommin syyllistymisen kuormaa tai ainakin kärsivät siitä miehiä voimallisemmin.)

Nyt olen kuitenkin uupumuksen ja itseni ja lapseni kanssa haastamisen kanssa tullut siihen kohtaan, että koen saaneeni jonkinlaisen ahaa-elämyksen oman itseeni ja tapaani hahmottaa maailmaa liittyen. Kohta haen lapseni päivähoidosta ja paluu arkeen kahdestaan alkaa taas. Kun eilen mieli selkeänä ja levänneenä kotiin palatessa mietin, mikä siinä arjessa nyt niin kuluttavaa on, lähtee arki volume tuhat ja 555 (vähintään) käyntiin tiellä läsnäolevaksi, hyväksyväksi ja hyvinvoivaksi äidiksi.

Lisää kirjoittajalta Naiseuden Voima

JUTTUTUOKIO: Tinna Pehkonen

Suositun Masentunut mutsi- blogin Tinna kertoo siitä millaista on elämä yksinhuoltaja, joka...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.