Askeleita elämäntyön polulla

Olen jo monta vuotta pohdiskellut, mikä se minun juttuni olisi. Siis elämäntehtävä, elämäntyö, kutsumus tai millä sitä haluaa kutsuakin. Työ, joka innostaa, tuo merkitystä ja toki myös elannon. Kuusi vuotta sitten sisäisen maailmani muuttuessa ja mullistuessa, tapahtui muutoksia myös ulkoisesti. Löysin vihdoin asioiden pariin, jotka todella innostivat ja vetivät mukanaan. Perustin oman yrityksen, sain toteuttaa itseäni, olla esillä omien arvojeni puolesta ja vetää muita myös eteenpäin. Jälkeenpäin toki moni asia hävettää, mutta kaikella on aikansa ja tarkoituksensa. Kun on vihdoin löytänyt aidon elämänilon (lapsuuden jälkeen), on ehkä aikansa myös uskoa lapsen lailla vähän sokeastikin tiettyihin juttuihin, jotka sitten jälkeenpäin löytävät vähän laajempaa ymmärrystä. 

Katri Syvärisen erinomainen teksti oman elämäntyön löytämisestä kiteyttää monia kokemuksiani ja ajatuksiani kokoon. Esimerkiksi, kun oman elämäntyön löytää tai luulee löytävänsä on hyvä tiedostaa, että mikään tila ei ole staattinen. Kaikki liikkuu ja muuttuu koko ajan ja se, mikä toimii hetken, ei toimi ehkä enää puolen vuoden päästä. Myös niin moni on löytänyt tiensä hyvinvointialan pariin ja kuitenkin uuvuttanut itsensä siinä. Ainakin itselle tämä oli tuttua siinä vaiheessa, kun kirjoitin esikoiskirjaani ja hoidin vastasyntynyttä vauvaani samana vuonna. Tämä combo oli liikaa ja oli pakko unohtaa koko homma joksikin aikaa ja keskittyä lapseen ja perheeseen. 

Jälkeenpäin ajatellen voin ymmärtää, kuinka kaikki kokemukset ovat kuitenkin vahvistaneet tietämystäni hyvinvoinnista – ja kuinka suppea näkemykseni oikeastaan oli aiemmin. Vasta, kun käy itse pohjalla, pystyy samaistumaan ja ymmärtämään niitä, joille muutoksen tekeminen ei ole helppoa. Niin, se mikä ei tapa – vahvistaa. Sama pätee oikeastaan parisuhteessa. Alussa näkee toisesta vain ne parhaat puolet. Mutta vasta, kun pimeätkin puolet alkavat paljastua, ja erilaisten vaiheiden kautta pystymme ne hyväksyä, voimme sanoa oikeasti rakastavamme toista ja tietävämme jotain parisuhteesta ja ihmissuhteista. 

Kaksi vuotta sitten, kun pahimmista univeloista oli selvitty ajattelin, että nyt voisi olla oikea aika löytää kutsumus ja kuuntelin monenlaisia inspiroivia kursseja elämäntehtävän- ja työn löytämisestä. Samalla kuitenkin päätin tietoisesti keskittyä äitiyteen ja elää päivä kerrallaan. Jossain vaiheessa sitten tiemme kohtasikin Elinan kanssa ja toteutimme jonkin aikaa yhdessä yhteistä visiotamme, jonka muoto tämä Naiseuden voima – sivusto edelleen on. Mutta ne rakenteet, joissa oli mukana liiketoiminta ja liika suunnitelmallisuus ja tavoitteellisuus hiipuivat. Ne antoivat iloa hetkeksi, mutta lopulta se ei ollut sitä, mitä eniten tarvitsimme. 

Mieli on välillä kärsimätön ja ajattelee, että nyt olisi hyvä aika tehdä omaa juttua ja olla esillä. Aika kuluu niin nopeasti. Mutta todellisuudessa ne ihmiset, jotka näyttävät omilla mittareillani menestyvän ja löytäneen kutsumuksensa, ovat useimmiten lähempänä neljäkymppiä tai sen päälle. Ajatus, että voin työskennellä ja toteuttaa itseäni vaikka 90-vuotiaaksi, on helpottava. Minulla ei ole ollut perinteinen uraputki tähänkään asti ja siihen tuskin kuuluu eläkkeelle meno 60-vuotiaana. Välillä omia valintoja ei ole kuitenkaan helppo perustella esimerkiksi sukulaisille, jotka kannattavat perinteisiä arvoja. Oman elämän eläminen ei ole aina kovin helppoa, mutta sen ei pidäkään. 

Ei ole myöskään ihan yksinkertaista olla ”pelkkä” äiti. Paineet olla jotain muuta erityistä ovat suuret.  Välillä koen syyllisyyttä siitä, että minunkin pitäisi olla kantamasa korteni perheemme talouteen. Mutta tunne menee onneksi nopeasti ohi, kun tajuan, että on ainutlaatuinen mahdollisuus olla kotona lapsen kanssa ja samalla panostaa omaan hyvinvointiin. Jos olisin töissä ja varsinkin pelkän rahan takia, en jaksaisi olla kovinkaan läsnä perheelleni tai näin ainakin uskon. Tuntuukin, että tässä vaiheessa minua valmistellaan omaan elämäntyöhöni ja valmisteluun kuuluu olennaisesti pysähtyminen, itsen ja kehon kuuntelun opettelu ja perheeseen ja omaan itseen keskittyminen. 

Olen sisäistänyt vahvasti, että se, mitä juuri nyt tarvitsen, on feminiinisen, luovan ja iloa aktivoivan energian vahvistaminen itsessäni. Keskityn niihin asioihin, jotka tukevat tätä tavoitettani (vaikka tavoite-sana tuntuu tässä vaiheessa vähän kylmältä), kuten ihmissuhteisiin, perheeseen, mieheni tukemiseen, omaan hyvinvointiin, äitiyteen ja toisen lapsemme tulevaan syntymään. Koen oppivani paljon joka päivä ja ammennan kokemuksia sisälleni. Tiedän, että kun aika on oikea, on minunkin aika taas nousta esiin ja auttaa muita ja antaa itsestäni muullakin tapaa, kuin äitinä ja puolisona. Koska ensimmäinen raskaus, synnytys ja vauva-aika oli minulle rankka kokemus, uskon ja toivon saavani nyt eri tavalla vahvistavan kokemuksen. Toivoa näyttäisi olevan, sillä olen nauttinut tästä raskaudesta todella paljon. Uskon, että tästä onkin sitten taas paljon ammennettavaa myös muille, someday!

Picture

Picture

Tänään ollaan tasan puolivälissä eli rv 20+0
Lisää kirjoittajalta Nainen Vol. 2

Matkalla kokoNaiseksi joudumme kohtaamaan piilotetut puolemme

Ollaanpa rehellisiä, naiset. Meillä todella on syvempiä tarpeita. Me emme enää voi...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.