Asennoitumisen voima + synnytyskuulumisia ja raskauskuvia

Aloin kirjoittamaan tätä tekstiä toissapäivänä ja jostain syystä ajattelin, että tulen kirjoittamaan siitä, että jännitys tulee jatkumaan edelleen synnytystapaani liittyen. Tuntemukseni piti taas paikkansa eilisen ultran perusteella. Istukka oli edelleen sen verran tiellä, että ainakin Tays:n yksi lääkäri (joista useampi koitti tulkita hämyistä ultrakuvaa) sanoi, että hyvin todennäköisesti synnytys olisi sektio. Seurannat jatkuvat, mutta aika alkaa käydä vähiin…

Tämä ei tullut itselleni yllätyksenä eikä aiheuttanut pettymystä. Vaikka olen kuullut, että monella istukka on todettu siirtyvän vasta viikon 34 jälkeen (nyt olen viikolla 35+1), olen viime aikoina ollut menossa enemmän sektioon kuin kotisynnytykseen – ja ihan positiivisella mielellä. Olen jopa vähän yllättynyt positiivisesta asenteestani. Ehkä kävin jo pettymyksen tunteet läpi muutama viikko sitten, kun 30.viikon ultra oli monelta osin huono kokemus. Sen jälkeen olen voimaantunut ja ymmärtänyt, että minulle annetaan juuri ne kokemukset, mitkä tarvitsen ja mitkä olen valmiita kestämään – ja todennäköisesti oppimaan ja sitten lopulta ammentamaan muille niistä. 

Olen todella iloinen, että olen käynyt tämän matkan – jonka huipennus on vielä edessä. Olen opiskellut ja valmistautunut kotisynnytykseen, joka on ollut todella vahvistavaa, vaikka siihen ei päätyisikään. Doulanikin sanoi ihanasti, että “olen aina kotisynnyttäjä, vaikka päätyisinkin sektioon“. Toissa viikonlopun kotisynnytysseminaarissa näin ja koin hyvin konkreettisesti sen, että kulttuurimme on muuttumassa. Niin paljon aktiivisia vaikuttajia niin terveysalan ammattipuolella kuin ei-ammatillisella näyttäisi olevan sydämen asialla edesauttamassa sitä, että synnytyskulttuurimme muuttuisi naisten voimaannuttamisen ja oman vastuunottamisen suuntaan. Samaa vahvistusta sain viime sunnuntain Vauvantain (Silja Seppäsen) synnytysvalmennuksessa, jota suosittelen erittäin lämpimästi etenkin siksi, että siellä on usein mies mukana ja mies pääsee kuulemaan ja kokemaan näitä äärimmäisen tärkeitä seikkoja. Nainen saa valtavasti voimaa, kun lähtee kulkemaan omaa tietään, aktivoituu ja toteuttaa asioita, jotka sydämessään kokee tärkeäksi. Vastuun ottaminen itselle mistä vaan – omasta terveydestä, omasta onnellisuudesta, parisuhteesta tai synnytyksestä, on jotain uutta meille. Tarvitsemme niihin oppikouluja, joita erilaiset “uuden ajan valmennukset” ja monet yleensä vapaaehtoisvoimin toimivat tukiverkostot onneksi tarjoavat, kuten upeaa työtä tekevä Aktiivinen synnytys!. 

Kotisynnytysseminaarissa joku luennoija totesi myös, että jos on käynyt läpi traumaattisen ensisynnytyksen, usein toinen synnytys on eheyttävä ja kolmas sitten “orgastinen”, jopa nautinnollinen. Jotenkin se näkemys vetosi minuun ja ehkä meni sen verran syvälle, että ennustus alkoi toteuttaa itseään. Ehkä en tosiaan voi suoraan traumaattisesta synnytyksestä hypätä upeaan kotisynnytykseen. Elämässä ei ole oikoteitä ja tässä viime viikkoina olen todennut, että olen valmis odottamaan. On hurjaa ajatella, että vaikka olen aina ajatellut, että kaksi lasta olisi sopiva määrä meidän perheessä, niin kun kuuntelen kehoani ja intuitiotani, siellä on selvä valmius myös kolmannelle lapselle, vaikka mieli vähän vastustelee. Toteutuuko tämä tuntemus tai intuitio, sitä ei voi tietää. Sen tunnen, että tämä raskaus on ollut itsessään niin eheyttävä ja upea, että uusi raskaus jonain päivänä tuntuisi jopa hyvin luonnolliselta. Elämä saa viedä, vaikka itse me sitä monella tapaa ohjaamme. 

Lopulta ei siis ole väliä, miten synnytän – lähes kaikissa synnytystavoissa omalla aktiivisuudella voi vaikuttaa siihen, millainen synnytyskokemuksesta muotoutuu. Sektiossakin voi olla aktiivinen ja saada monenlaisia normaalin synnytyksen hyötyjä “takaisin”. Mutta jos menee vain muiden mukana, eikä kyseenalaista sairaalan rutiineita (ymmärtäen, että rutiineista on sairaalalle paljon hyötyä), ei mielestäni ole oikeutta valittaakaan huonosta synnytyskokemuksesta. Olen yllättynyt kaikesta tiedosta, jonka olen saanut jo muutaman päivän aikana sektioon liittyen. On mm. mahdollista saada vauva rinnalle leikkauksen jälkeen eikä lapsen tulon maailmaan tarvitse täten olla niin shokki synnytyshuoneen kirkkaine valoineen, vieraine ihmisineen, piikityksineen, äidistä eroon joutumiselle  ym. kuin mitä annetaan ymmärtää. On jopa mahdollista siirtää hyödylliset emätinbakteerit lapseen, jos se vaan sopii sairaalalle. Sektiokin voi olla voimaannuttava kokemus, niin uskon. Mutta nämä kaikki tulee olla selkeinä niin itselle kuin sairaalan henkilökunnalle, jotta niiden on mahdollisuus toteutua. Se vaatii vähän vaivaa, mutta elämän eläminen vaatii joskus “vähän vaivaa”. Emme voi antaa vastuuta lääkäreille missään, vaan omalla aktiivisuudella ja vaatimalla asianmukaista kohtelua voimme vaikuttaa kulttuurin ja käytäntöjen muuttumiseen!

Ja sitten raskauskuviin…(en jaksanut jakaa postausta kahteen osaan, joten tässä tuhti pläjäys) 🙂

Olen visuaalinen ihminen ja rakastan kauniita kuvia. Meidän perheessä ei tosin juurikaan ole valokuvattu vauva- ajan innostuksen jälkeen, eikä meillä ole aikoihin ollut muuta kuin iphone -kamerat ja nekin osin rikkinäisiä. Vuosittain kuitenkin päädymme tilanteeseen, jossa ammattikuvaaja saa ottaa parempilaatuisia kuvia perheestämme. Kuvista on sitten mukava teettää vaikka isompia potrettikuvia oman kodin seinälle. Viime vuonna saimme upeat hääkuvat ja tällä kertaa halusin ikuistaa itseni raskausaikana. Viime raskaudessa kuvia ei juurikaan otettu, jotenkin en ollut yhtään niin sinut kehoni kanssa kuin nyt. Nautin ihan oikeasti tästä ajasta, näistä viimeisistäkin viikoista, vaikka rappusia noustessa joutuukin vähän puuskuttamaan. Ei voi olla miettimättä, että onkohan tämä viimeinen raskauteni. Elämästä kun ikinä ei voi tietää, vaikka jotain koittaa suunnitellakkin. 

Alla olevat kuvat otimme Tampereen Hatanpäällä kauniissa Arboretum – puistossa kukkien ja sorsien keskellä. Puiston lähellä olen myös aikoinaan asunut, siellä kovasti lenkkeillyt ja viime aikoina yrittäneet tiirailla tulevaa pienokaistamme äitiysultrissa puiston viereisessä rakennuksessa. Kuvauspäivä oli kauneimmista kaunein, aurinkoinen ja lämmin päivä syyskuun lopussa. Kuvaajana toimi ammattikuvaaja Maria Peltomaa, joka on mieheni veljen tyttöystävä. Onneksi siis lähipiiriä voi käyttää hyödykseen 🙂 Maria asuu Helsingissä ja hänen kauniit nettisivunsa löydät tästä. Saimme paljon hyviä otoksia, joista valitsin tänne seuraavat.

Picture

Picture

Picture

Picture

Picture

Picture

Picture

Picture

Picture

Picture

Picture

Lisää kirjoittajalta Nainen Vol. 2 / Heidi Harju

Unelmasi toteutuvat TÄSSÄ HETKESSÄ, ei “sitten kun”

Oletko päässyt unelmaelämäsi manifestoinnissa hyvin alkuun? Muistathan, että rakennamme elämäämme sisältä ulos,...
Lue lisää

Ei kommentteja

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.