Annatko itsellesi ja myös muille KEHORAUHAN?

 

Kehorauha, todella tärkeä aihe niin monelle miljoonalle ihmiselle. Aihe on todella lähellä sydäntäni, sillä lähes koko elämäni olen kokenut olevani kehollisesti riittämätön ja ruma. Pienetkin negatiiviset kommentit ulkonäöstäni ovat saaneet viikkoni pilalle. Mistä tälläisestä ilmiöstä on kyse ja mistä kehohäpeä saa alkunsa?Naisen keho on ollut tarkastelun kohteena kautta historian. Naisen alistettu asema ja objektina olo on osa syy, miksi naiset etenkin länsimaissa vihaavat omia kehojaan. Tästä suuresta haasteesta, joka niin monen naisen elämää koskettaa, on onneksi alettu puhumaan laajemmin. Bodyshameless- kampanjat vyöryvät kulovalkean tavoin rapakon takaa meille ja se on ehdottomasti hyvä trendi.

Naiset ovat kyllästyneet olemaan jatkuvan arvioinnin alla. Malli ja viihde maailma ovat jo pitkään antaneet aika yksipuolisen kuvan naisesta sekä naisen kehosta. Elokuva alalla ikärasismi rehottaa ja +40-vuotiaat naiset ovat jo vanhuksia tullakseen palkatuiksi isoihin rooleihin. Käsitys hyväksyttävästä naisen kehosta on hyvin suppea. Länsimaisen naisihanteen mukaan naisen olisi hyvä olla nuori, hoikka ja kaunis kasvoinen, ollakseen esimerkiksi haluttava.

Miksi annamme tälläisten hyvin epätodellisen naiskuvan ohjata ajatteluamme?

Itselleni aihe on läheinen, sillä olen hävennyt omaa kehoani niin kauan kuin muistan. Se ei ole ollut ikinä sopivan kokoinen tai muotoinen. Se on ollut vihan kohteeni ja huomaan edelleenkin stressaantuneena alkavani moittiani kehoani. Oma kehoni on aina ollut terve, elinvoimainen sekä tehokas. Omaan ulkonäkööni ja naisellisuuteeni sen sijaan olen suhtautunut hyvin jyrkästi ja tuomitsevasti. Ajatukseni kehostani ovat olleet vääristyneitä ja se on aiheuttanut itselleni elämässä suurta häpeää ja inhoa.

Picture

Mistä jo lapset saavat päähänsä sen, että heidän kehossaan on jotakin vikaa?Kehohäpeän syntyy vaikuttaa moni asia ja yleensä se juontaa juurensa lapsuuteen. Paljon puhutaan siitä kuinka äiti vaikuttaa lapsien uskomuksiin omasta kehostaan, puhumalla omasta ulkonäöstään tuomitsevasti ja rumasti. Jos äiti seisoo peilin edessä ja voivottelee jenkkakahvojaan ja isoa takapuoltaan, siirtää hän todella suuren taakan lapselleen kannettavaksi. Tämän johdosta lapsen uskomukset omasta kehostaan ovat negatiivisesti värittyneitä, joka saattaa johtaa pandemian lailla yleistyviin syömishäiriöihin.

Meillä on iso peili, joka sijaitsee aivan asunnon keskellä. Siihen on helppoa jäädä peilailemaan ja huomaan edelleen, kuinka helposti niitä omia huonoja puolia katselee ja arvostelee mielessään. Olenkin kiinnittänyt tähän huomiota ja pyrin antamaan lapsilleni kuvan äidistä, joka oikeasti rakastaa ja kunnioitaa omaa kehoansa. Kehun monesti jotakin ulkonäössäni, vaikka se ei ole aina todellakaan helppoa. Kun on 30 vuotta nähnyt peilistä tuijottavan ”lihavan” möykyn, on ajatusmalleja lähdettävä tietoisesti muuttamaan.

​Sanat laihduttaminen ja dieettaaminen eivät kuulosta nykyminälle mitenkään erityisen positiivisilta asioilta. Puhun mieluummin niinkin tylsästä asiasta kuin elämäntapamuutos.  En suosittele puhumaan laihduttamisesta lasten kuullen. Se vaikuttaa lasten mielikuvaan syömisestä ja ruokaan alkaa sitoutua vääränlaisia ajatusmalleja. Laihduttavassa perheessä perheessä saattaa ruoasta tulla kaiken keskiö, sekä neutraaliin asiaan alkaa liittyä negatiivisia lieveilmiöitä. Vaarana saattaa olla myös se, että lapselle rakentuu mielikuva siitä, että tukeva ihminen ei ole voi olla kaunis tai hyväksytty.  On siis todella tärkeää huomioida mitä tekee ja miten puhuu itsestään lasten kuullen.

Picture

Toinen tärkeä seikka on myös se, että toisten ihmisten ulkonäköä ei kannata lasten kuullen haukkua tai parjata, vaikka se aiheuttaisi minkälaisia ajatuksia itsestä. Toki mielestäni se on myös aika lapsellista touhua kenen tahansa seurassa ja saa itseni ärsyyntyneeksi. Jos televiossa näkyy ylipainoinen ihminen, hän ulkonäkönsä ei ole sy puhua hänestä mitä sattuu.  Lapsi mallintaa ja kuuntelee todella tarkkaa ympäristöään. Jos aikuiset eivät hyväksy omaa kehoaan, eivät he hyväksy muidenkaan. Lapset imevät tälläistä maailmaa pesusienen lailla, joten on todella tärkeä huomata miten muista ihmisistä puhuu.Sitten tulee toivottavasti kohta, joka olisi itsestään selvyys kaikille, vaikka tiedän että se ei ole. Toisen kehon kommentoiminen suoraan tai epäsuorasti kysyen on pahinta myrkkyä mitä tiedän. 

”Onkos teille tulossa pienokainen?”
”Oletko lihonut/laihtunut?”
”Onpas sun lantio levinnyt”
”Pidä huoli ettei sun maha kasva enempää”
”Naapurin Miisan päällä nuo farkut näyttää istuvan jotenkin paremmin”
”Näkee kyllä että oot syönyt muutakin kuin salaattia”
”Sun ei kannattaisi enää syödä, koska oot jo tosi tuhdin näköinen”

Hyvin yleisiä kommentteja, joita ihmiset vaan niin kuin heittävät ohi mennen sen kummempia ajattelematta. Itse kyllä ajattelen, että nämä kommentit kertovat enemmän puhujasta/kysyjästä kuin sen kohteesta. 

Lopuksi pieni pyyntö kaikille:
Jätetään oma ja toisten keho rauhaan. Aletaan  puhua kunnioittavasti omasta, sekä myös muiden kehosta. Muistetaan, että jo pienikin kommentti saattaa saada toiselle riittämättömyyden sekä pahan olon aikaiseksi. Kaikista meistä löytyy jotakin kaunista ja ainutlaatuista, muistetaan kertoa niistä ominaisuuksista enemmän. 

Annataan kaikille KEHORAUHA <3

<3:lla
​Elina

P.S Käy tsekkaamassa täältä Vaakakapinan- facebook sivut jos haluat erilaista perspektiiviä suhtautumisessa omaan painoosi ja vaa’an lukemiin

Täältä pääset pääset kirjautumaan uutiskirje listalleni, johon päivitän tulevia workshoppejani sekä asiaan liittyen kehoon, tunteisiin ja itsensä hyväksymiseen. Saat myös listan, joiden avulla pääset tutustumaan omaan tunnekehoosi.

Tule mukaan sähköpostilistalleni <3

* indicates required

Lisää kirjoittajalta Mielen ja kehon vapaus

Epämukavuusalueella kasvaa?

Kaikki tietävät tunteen, että joku asia olisi hyvä tehdä mutta sitten epämääräiset...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.