Alistua vai antautua?

Muistakaa, tärkeintä on se hallinta!

Tulin äsken pilatestunnilta, jossa kyseistä lausahdusta kuulee useamman kerran. Katselin naisia, jotka                   suorittivat keskivartalon hallintaa lähes identtisissä ja täydellisissä liikeradoissa. Ennen pilatestunnille tuloaan, nämä naiset olivat todennäköisesti harjoittaneet hallintaa päivän mittaa jo hyvän aikaa. Osa työpaikallaan, osa keskustassa asioidessaan ja loput kotiäidin roolissaan. 

Picture

Viime viikolla silmiini osui Aamulehdestä juttu uudesta, paljon huomiota saaneesta Fifty shades of grey – leffasta, joka perustuu kohua herättäneeseen muutama vuosi sitten ilmestyneeseen samannimiseen eroottiseen romaaniin, joka on myynyt maailmanlaajuisesti älyttömiä määriä. En ole nähnyt leffaa tai lukenut kirjaa, mutta ne käsittääkseni kertovat naisen vapaaehtoisesta alistumisesta miehen valtaan seksuaalisessa mielessä, mm. sidontaleikeistä ja sadomasokismista. Tähän juttuun oli haastateltu myös suomalaista naista, joka harrasti jonkuntyyppistä kinkytoimintaa. Hän kertoi, että tämä harrastus/elämäntapa on “ainoa tapa, jossa voi päästää irti kontrollista, kun joutuu olemaan hallinnassa niin työ- kuin perhe-elämän suhteen”. 

Mielenkiintoista, mietin. Täytyykö aina mennä ääripäihin niin monessa asiassa ennen kuin löytyy se oma kultainen keskitie. En tietenkään halua arvostella kenenkään valintoja, mutta jotenkin tässä asiassa tuli väkisinkin pohtineeksi, että jos nainen oppisi ymmärtämään arjessa omia, feminiinisen puolensa tarpeita, niin olisiko tarvetta “rajumpaan” palautumiseen edes olemassa? Toisinsanoen tämä tarkoittaa sitä, että kun olemme niin kiinni ajatuksissamme eli “päissämme”, emme pääse yhteyteen itsemme, kehomme ja tunteidemme kanssa, niinkuin se on naiselle (tai ihmiselle yleensä) ominaista. Kehoyhteys saavutetaan näissä tapauksissa sitten jollain lailla kivun kautta, kun pehmeätä tapaa ei ole vielä löytynyt .

En itse henkilökohtaisesti edes nauti – tai ole ikinä nauttinut alistettavana olemisesta seksuaalisessa mielessä. En ole asiasta edes fantasioinut. Toki nautin siitä, että pääsen irti ajatuksistani ja hallinnasta, mutta minulle riittävät siinä (ainakin toistaiseksi) pehmeämmät keinot. Antautuminen on minulle eri asia, kuin alistettavana oleminen. Antautuminen on minulle läsnäoloa omassa itsessäni ja kehossani, herkkyyttä, aistillisuutta ja leikkiä vahvan yhteyden ja rakkauden ilmapiirissä. Se on toki vastakohta sille kontrollille – varmaan niinkuin alistettunakin oleminen.  


Picture

Sadomasokisismista ja vastaavista jutuista saa varmasti myös hankittua itselleen riippuvuuden, niinkuin mistä vaan huumeesta, jota tarvitaan aina vähän enemmän ja enemmän, jotta haluttu vaikutus saadaan. Ajattelen niin, että kun henkinen puoli ja yhteys itseen ja omiin tunteisiin avautuu, kasvaa ja laajenee, kaikenlaiset ympäristön ja fyysisyyden tuottamat stimulaatiot, ja tarve niihin vähenee. Asiaan vaikuttaa myös toki elämyyshakuisuus ja kokemushakuisuus. Voimme täyttää erilaisilla “poikkeavilla” kokeilulla vahvasti omaa erityisyyden ja vaihtelun tarvetta. 
Tämä ei silti tarkoita, etteikö fyysisyydestä saisi nauttia lainkaan. Ei tietenkään näin. Mutta ainakin omalla menneellä kokemuksella pinnasta nauttiminen ilman syvyyttä tuo vain hetkellistä mielihyvää – jos sitäkään ja pidemmällä välillä seuraa tyhjyyden tunne, ellei sitten jo samantien. Nykyään on onneksi eri tilanne. Seksi on meidän suhteessamme ensisijassa tapa ilmaista yhteyttä ja rakkautta toisiamme kohtaan. Siihen ei liity dramatiikkaa tai voimakkaita pintatunteita. Se johtuu ehkä siitä, että kyseinen toiminto tapahtuu tai mahdollistuu yleensä silloin, kun molemmat ovat rentoutuneita ja valmiita “antamaan toiselle” ja toisaalta antautumaan hetkelle. Seksillä ei toisinsanoen haeta sen enempää palautumista kuin yleensä hetkellistä nautintoakaan. Ainakin itselle koko toiminto mahdollistuu vasta silloin, kun on valmiiksi jo rento ja yhteydessä itseensä. 

Säännöllinen palautuminen ja antautuminen on se, joka vahvistaa luonnollisella ja terveellä tavalla omaa naiseuttani ja yhteyttä itseeni ja tätä kautta meidän suhdettamme. Palautuminen on itselleni oman ajan ottamista ja niiden asioiden tekemistä, mistä nautin eli huomion saamista itseltäni. Vasta tällöin, kun itse olen “täynnä”, minulla on annettavaa myös muille. Tällä en tarkoita itsekeskeisyyttä vaan enemmänkin ilontäyteisyyttä. Joskus kuitenkin mennään “yli” omien rajojen ja jaksamisen ja silloin tarvitsee antautua. Ennen kuin voi antautua miehelle, pitää mielestäni antautua itselle, omille syvemmille tarpeilleen, heikkouden, herkkyyden ja haavoittuvaisuuden tunteiden hyväksymiselle. Kun on tehnyt itsensä kanssa työtä, voi toinen ihminen olla siinä apuna, mutta toinen ihminen ei missään nimessä voi toista pelastaa. 

Mies voi olla apuna esimerkiksi niin, että menen heikolla hetkellä tai miellelään jo ennen mieheni syliin ja hän antaa minulle voimaa, tukea, auttaa sanoilla, katseella, sympatisoi ja osoittaa, että on käytettävissäni miten tarvitsen ja miten hän pystyy. Jos olen jo mennyt “punaiselle”, hän joskus kaappaa minut syliinsä ja tekee parhaansa auttaakseen. Joskus olen taas niin kuormittunut, että hän ei voi auttaa, ja sekin on hyväksyttävä. Tällöin aika parantaa ja balanssitila voi tulla itsestään vasta seuraavana päivänä – joskus vasta muutaman päivän päästä. Tärkeää on tunnistaa avun tarve ja tehdä tarvittavia toimenpiteitä.

Antautuminen on myös sitä, että ymmärtää oman rajallisuutensa ja sen, että emme voi sitä itse aina ratkaista haluamaksemme analysoinnilla tai ajattelulla. Emme voi muuttaa olotilaamme yks kaks, jos se on ajatunut siihen pitkän ajan seurauksena. Emme voi myöskään mitenkään antautua ajattelun kautta – antautuminen ja ajattelu ovat oikeastaan toistensa vastakohtia. Jos alistuminen tarkoittaakin alistumista omille ajatuksilleen – sille sekavalle nauhalle, joka kelaa ja kelaa, niin voin puhua alistumisesta ja antautumisesta samaa tarkoittaen. 

Kulttuurimme on jo pitkään nauttinut kaikesta, missä fyysinen maailma, radikaalius ja pinta korostuu. Kun ennen sadomasokismi ja muut vastaavat ilmiöt olivat pienten piirien piilossa pidettyjä juttuja, ne tuodaan nyt “helposti lähestyttävinä” massoille. Tästä seurauksena ainakin Lontoossa joutunut palokunta työllistymään, kun kysenen ilmiö on saanut perus-Williamit tunkemaan miehuutensa erilaisiin kodinkoneisiin ja kädetkin on jäänyt pitkiksi ajoiksi jumiin käsirautoihin. Tähän uutiseen törmäsin siis googlettaessani elokuvasta tietoa. Täyttäähän se ainakin ihmisen vaihtelun ja erityisyyden tarvetta. Varmaan on myös yhteydessä itseensä, kun on pili jumissa leivänpaahtimessa! 🙂 Henkistä kasvuakin on varmasti luvassa!

HARJOITUS PAREILLE, JOTKA KAIPAAVAT LISÄÄ SÄPINÄÄ PETIPUUHIIN

On tehty tutkimus, jossa tutkittiin, mitä erilaista tekevät naiset, jotka saavat paljon orgasmeja vs. naiset, jotka eivät saa niitä juuri lainkaan. Naiset, jotka saivat paljon orgasmeja valmistautuivat “henkisesti” petipuuhiin jo hyvissä ajoin aamulla / päivällä. He saivat valmistautua rauhassa, käydä kylvyssä tai ainakin ajatusten tasolla siihen, että “illalla tapahtuu”. Kuten tiedämme, naisella syttyminen kestää hieman pidempään, kuin miehellä – ainakin yleistettynä. Kun nainen saa jo hyvissä ajoin vinkkejä siitä, mitä tulevan pitää, hänen kehonsa alkaa valmistautua siihen ja täten on jo “henkisesti lämmitelty” petipuuhien alkaessa. Ongelma nykyarjessa on se, että naisen tulisi sormia napsauttamalla kostua ja olla valmis seksiin. Mutta ei. Naiset eivät ole miehiä, eikä heidän pidäkään olla. Ymmärtäkäämme omia tarpeitamme!!! 

harjoitus
Tämän harjoituksen ehkä jo arvaatkin. Ottakaa aikaa toisillenne. Päättäkää, vaikka kalenterista, koska teillä on mahdollisuus intiimipuuhiin. Kun on jotain kivaa, mitä odottaa, niin ainakin nainen on enemmän kosketuksissa sisäiseen iloonsa ja hormonituotantokin hyrräilee mukavasti!

Lisää kirjoittajalta Nainen Vol. 2 / Heidi Harju

Manifestoi unelmiesi elämä (updated)

Oletko selkeyttänyt itsellesi, millaista elämää haluat elää? Mitkä ovat todellisia unelmiasi? Muistatko...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.