Äitiys herätti minussa myötätunnon

 

Naiseuden VOIMASSA on ollut kuukauden kirjoitusteemana äitiys ja liikuttuneena olen lukenut noita hienoja tekstejä. Noora kirjoitti tunteita herättävän kirjoituksen vaikeista tunteista, joita äitinä on joutunut kohtaamaan ja Heidi siitä, miten synnytys repi hänet auki. Paljon rakkautta, surua, luopumista, epäonnistumisen pelkoa, antaumista, kasvamista ja muuta. Tunneskaala on siis laaja kun puhutaan äitiydestä.Itselleni äidiksi tuleminen merkitsi sellaisen rakkauden tunteen kokemista, mitä aikaisemmin en ollut tiennyt olemassa olevan. Kuulun niihin äiteihin, jotka tunsivat jo raskausaikaan suurta yhteyttä ja kiintymystä vauvaansa ja konkreettisesti se hetki synnytyssalissa kun sain oman esikoiseni syliini oli niin täynnä rakkkautta, kiitollisuutta, onnea ja jopa ekstaasia, etten aikaisemmin ollut sellaista kokenut elämässäni.

Oli mahtava saada niin pieni ja hento olento syliini ja ajatus siitä, että olisin vastuussa tästä pienestä ihmistaimesta sai sydämeni sykkimään

Kuva: Mitja KortepuroEsikoisen kanssa menin ensimmäisen vuoden aivan oksitosiinihöyryissä ja kaikki mitä hän teki, oli mahtavaa ja ainutlaatuista. Tunne on tietenkin muuttunut vuosien saatossa mutta pohjalla on edelleen rakkaus, hyväksyminen ja myötätunto lastani kohtaan.

En väitä etteikö negatiivisia tunteita olisi, kyllä niitä on ja itselleni tyypillinen vihastuminenkin nostaa aina päätään etenkin väsyneenä ja stressissä. Mielestäni kaikki ei niin maarittelevat ajatukset ja tuntemukset omaan lastaan kohtaan ovat hyvin inhimillistä. Osaan suhtautua omiin negatiivisiin ajatuksiin ja tunteisiin yllättävän hyvin, en jää soimaamaan itseäni niistä, vaan pystyn tarkastelemaan objektiivisesti tilannetta, joka ei mennyt aivan nappiin. Onneksi voi seuraavan kerralla olla tietoisempi ja valita toisin. Uskon että myötätunnon lisääntymisen myötä, olen oppinut olemaan myös itselleni huomattavasti armollisempi.

Esikoisen kanssa olen kokenut suurta sielunyhteyttä alusta saakka ja hän on tuntunut hyvin tutulta ja omalta

En koe olevani huono äiti vaikka välillä ajattelen, että voisin antaa lapset seuraavalle vastaantulijalle. Tiedän ja luotan, että tuo tunnetila menee ohi kunhan saan vaan hieman aikaa ja tilaa itselleni.Minun blogiani seuravat tietävät, että minulla on kaksi lasta. Yllä puhuin vain yhdestä. Toisen kerran raskaaksi tullessa jouduin käymään suuria tunteita läpi. Jouduin kosketuksiin muistojeni kanssa omasta lapsuudestani, jolloin äidilläni oli tosi rankkaa meidän kanssa. Tunsin raskaaksi tullessani suuren taakan ja pelon siitä, että selviäisinkö kahdesta lapsesta. Jouduin todella kohtaamaan pelkoni epäonnistuneesta äitiydestä ja omasta kyvystäni selvitä. Koin myös suuria pelkotiloja siitä, etten voisi rakastaa yhtä paljon toista lasta niin kuin rakastin esikoista. Pelkäsin myös että olisin siksi epäoikeudenmukainen äiti.

Minulla toinen raskaus nosti esiin paljon pelkoja.

Pakenin osittain näiden pelkojen kohtaamista työhön. Tein pitkiä päiviä personal trainer yrittäjänä ja raskaus meni siinä sivussa oikein kivasti. Toki otin tietoisesti yhteyttä vauvaani päivien aikana mutta en uhrannut lähellekään niin paljon ajatuksia hänelle kuin esikoiselleni. Tiesin kuitenkin koko ajan sydämessäni, että sieltä olisi tulossa erilainen yksilö maailmaa, jolla olisi erilaista opettevaa minulle kuin esikoisellani. 

Synnytys meni aika tismalleen samalla tavalla kuin esikoisen kanssa, eli se oli sujuva, aktiivinen ja juuri sellainen kuten olin mielessäni läpi käynyt. 

Synnyttäminen on minun mielestäni mahtavaa!

Kuva:Mitja KortepuroSama rakkauden ryöppy tulvi lävitseni kun sain kuopuksen syliin mutta nyt silmiini katsoikin hieman vieraampi tyyppi. Hän myös katsoi minua ihmetellen alta kulmien. Hän ei tuntunutkaan niin tutulta mitä esikoiseni. Taisi hänkin hieman ihmetellä millaisen äidin sitä tuli valitettua. Olin kuitenkin hyvin rakastanut tähän ihanaan olentoon ja tiesin, että tulisin olemaan hänelle paras mahdollinen äiti.

Uusi tulokas oli kaikin puolin helppo ja rauhallinen. Todella erilainen mitä esikoinen oli vauvana. Nyt ymmärsin, että rakkaudessa voi olla erisävyjä ja ne eivät tarkoita sitä, että jompi kumpi olisi huonompia tai parempi. Huomasin kuopuksen syntyessä, että lapset ovat tosiaankin yksilöitä ja omanlaisiaan. 

Nyt tuo ihana vauvani on kohta vuoden. Hän sai nimekseen Urho, tutkailevan ja viisaan katseensa vuoksi. Voin sanoa rakastavani molempia lapsiani aivan hirvittävän paljon, vaikka kumpaakin hieman erilailla. Olen heistä kiitollinen joka päivä ja he venyttävät tunneskaalani hirvittävän paljon. Kiitollinen olen myös siitä, että olen päässyt lapsieni kautta omaan tunnekehooni aivan erilailla käsiksi ja olen pystynyt parantamaan menneisyyden haavojani vielä syvemmältä  ja siten kasvamaan myös itse ihmisenä. 

Matka jatkuu edelleen ja äitiys herättää erilaisia tunteita varmasti tulevaisuudessakin. Olen kaikkeen valmis ja toivon, että kun lapseni ovat aikuisia, voivat he kertoa heidän äitinsä olevan myötätuntoinen, viisas ja kannustava nainen. ​​ Paras mahdollinen äiti juuri heille <3

<3:lla
​Elina

Lisää kirjoittajalta Mielen ja kehon vapaus

Millainen on menestyjä ja pystyykö sen näkemään ulkopuolelta?

Ensiksi täytyyi määritellä mitä menestys on ja annatko muiden vaikuttaa siihen miten...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.