Äitihaavan tarkastelua

 

Aina ei vain jaksa eikä huvita. Mieti mitä on tulossa, kun kaikki tuntuu turhalta ja haluaisin vain vajota uneen hiljaiseeen huoneeseen lämpöisen viltin alle. Olo olisi kuin sikiöllä äidin vatsassa. Voisi tuntea olevansa turvassa rakkauden ympäröimänä.Miksi pitää jaksaa ja yrittää niin paljon? Eikö voisi vain nauttia olemassa olostaan?
Kyllä, mutta aina se ei ole helppoa!

Ajatusprosessini menevät päälle helposti ja koko ajan täytyy olla tekemässä tai suunnittelemassa jotakin. Jos ei saa jotakin konkreettista aikaiseksi, niin silloin alkaa sisäinen pulina ja pauhu, josta seuraa armoton syyllisyys sekä riittämättömyyden tunne. Mitä olet saanut aikaiseksi? Tänään et mitään, olet kelvoton ja arvoton. Täytyy jaksaa, muuten ei pärjää, ikioma sisäinen piiskuri huutaa.

Oloni on ollut muutaman päivän hyvin levoton ja kireä. En oikein ole päässyt käsiksi mihinkään ja itsesyytökset saamattomuudesta ovat soineet pääni sisällä myrskyn lailla. Onneksi olen saanut omaa tilaa tullessani työhuoneelleni. Annan itselleni luvan olla lattialla ja makoillla. En aseta tavoitteita tai suunnitelmaa siitä mitä minun pitäisi saada aikaiseksi tänään.

Rentoutuneessa tilassa ajatukseni lähtevät harhailemaan aina vaan syvemmälle ja annan itselleni luvan olla ja haaveilla. Haaveilut tosin jäävät, sillä alan pikku hiljaa palaamaan lapsuuden kokemuksiini.

Tunnustelen sitä, kunnes tunnen kummallisen möykyn kurkussani ja paineen tunnun sydämeni päällä. Kyyneleet lähtevät vierimään kuin itsestään ja alan itkeä. Itku vahvistuu ja vahvistuu. Annan sen tulla ulos täysin estoitta. Olo on lohduton ja mieleeni kiipii koko ajan ajatus, että olen täysin arvoton ja hyödytön. Kelvoton elämään. Tunnen kehossani elämisen tuskan.

Aika ja paikka poistuu.

Pääsen käsiksi lapsuuden kokemukseen, jossa itken yksin sängyssäni lohduttomasti. Minua pelottaa ja koen etten ole tehnyt tarpeeksi. Olen huono ja paha lapsi. Kuulen äitini syyttävät sanat hoitamattomista kotitöistä ja asioista. Tunnen olevani aivan poikki ja väsynyt, mutta samalla hyvin ahdistunut siitä, etten ole pystynyt tekemään kaikkia vaadittavia asioita. Ajattelen olevani hyödytön lapsi ja olisi aivan sama eläisinkö vai en. Koen hyvin vahvasti, että olen täysin riittämätön omana itsenäni.

Picture

Alan päästä käsiksi äitihaavaani, joka on ollut tapetilla viimeiset kuukaudet. En ole aikaisemmin kokenut näin vahvasti, että äitisuhteessani etenkään lapsuuden osalta olisi mitään korjattavaa. Olen ajatellut sisäisen lapseni olleen täysin tyytyväinen omaan äitisuhteeseeni. Olen aina pitänyt lapsuuden aikaista isääni vaativana ja arvostelevana ja äitiäni lempeänä hyväksyjänä. Mutta aivan näin musta-valkoiselta asia ei tunnu nyt olevankaan.

Itkuni voimistuu taas kun ajattelen sitä pientä lasta, joka olisi vain kaivannut syliä ja hyväksymistä.

Nyyhkytän ja itken tuskaani pois tässä hetkessä. Koen hyvin vahvasti kaikki lapsuuden kotini värit, tuoksut ja tunnelman. Kunpa vain joku tulisi, ottaisi syliin tämän pienen lapsen ja sanoisi että kaikki on hyvin. Sinä riität ja olet tehnyt parhaasi. Olet tärkeä!En muista näin käyneen. Itkin itseni uneen  monena iltana ja seuraavana aamuna taas olin pirteänä suorittamassa koulua, harrastuksia, kotitöitä ja elämää. Kaikki tuskan tunteet painuivat syvälle kehomuistiin. Omaa jaksamattomuuttaan ei ollut varaa tuoda missään tilanteessa esiin.

Itku alkaa vaimentua ja silitän itseäni. Annan kaiken huomion ja rakkauden sille pienelle Elinalle, joka sisälläni vielä asustaa. Sanon, että sinä riität ja kaikki on hyvin. Minä autan ja tuen sinua. Olet tärkeä ja rakas ja elämälläsi on tarkoitus.

Annan kaikkien tunteiden tulla näkyviksi ja päällimmäisenä niistä on suuri suru. Suruni on käsinkosketeltavaa. Annan sen tuntua koko kehossani. En yritä paeta sitä vaan annan sen olla. En enää yritä paeta tätä epämiellyttävää tunnetta.

Itkuni loppuu ja tulen tähän hetkeen ja paikkaan takaisin. Olen kohdannut pienen sisäisen lapseni, joka on kokenut jäävänsä vaille hyväksyntää, arvostusta ja rakkautta. Olen iloinen itkusta, vaikka oloni on hieman painava. Hieman syyllistän tapani mukaan itseäni kysymällä, miksi tälläisiä asioita muistelemaan ja kokemaan? Mitä hyötyä menneiden muistelulla on?

Tiedän kuitenkin sisimmässäni, että tämä on parasta mitä minulle vähään aikaan on tapahtunut. Olen päässyt näkemään taas yhden syvänhaavan omassa tunnekehossani. Olen päässyt kokemaan turvallisesti sen tuskan mitä koin noin 30 vuotta sitten. Se on jäänyt omaan kehooni muistiin todella tarkasti.

Fyysinen kehoni kiittää välittömällä palautteella. Itku on puhdistanut taas kerran kipuilevien olkapäideni taakan. Hartiat tuntuu kevyeltä ja olemukseni on vapautunut. Tiedän miksi teen tätä ja olen kiitollinen siitä, että pääsen omiin kipeisiin kokemuksiini käsiksi. Olen iloinen, että pystyn itkemään sydämeni pohjasta pois tuskaani. Olen iloinen kyynelistäni, jotka hoivaavat kehoani hellästi.

En ole vanhemmilleni katkera enkä vihainen. Tiedän sydämessäni, että he ovat tehneet parhaansa ja antaneet minulle paljon. Vielä 80-luvun maaseudulla ei ole ollut sijaan heikkoudelle ja itkulle. Sotamuistot olivat silloin viel vielä aivan liian tuoreessa muistissa. On täytynyt pärjätä ja olla vahva. Tunteet on täytynyt pitää visusti sisällään sekä peittää tekemisen ja suorittamisen alle. Olen antanut äidilleni kaiken anteeksi, enkä syytä häntä mistään. Olen hänelle kiitollinen, että minulta ei puuttunut mitään materiaalista lapsuudessani. Lisäksi olen saanut häneltä sitkeän luonteen laadun ja tunteen siitä, että suurenkin kuorman alla voi selvitä ja elää.

Tässä video, jonka tein talvella vaunulenkillä. Aiheena sisäinen lapsi. Youtube kanavallani pääset täältä.

Miten sinun sisäinen lapsesi voi? Onko oma äitihaavasi edelleen olemassa?<3:lla
Elina

Lisää kirjoittajalta Mielen ja kehon vapaus

Epämukavuusalueella kasvaa?

Kaikki tietävät tunteen, että joku asia olisi hyvä tehdä mutta sitten epämääräiset...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.