Äiti ilmestyi uniin

 

Näin toissa yönä unen, jossa esiintyi myös äitini. Kysyin häneltä neuvoa miesystäväni terveyteen liittyvässä asiassa, ja sain rohkaisevan vastauksen. Unessa tämä oli aivan luonnollista, mutta herättyäni uni jäi pyörimään ajatuksissani koko päiväksi. Illalla otin asian puheeksi mieheni kanssa ja tulin miettineeksi ääneen, mistä tässä oikein oli kyse. Itkeä tirautinkin, ja sain hautautua hetkeksi mieheni karhumaiseen halaukseen. Äitini kuoli jo yli 30 vuotta sitten ollessani 16-vuotias. Heti hänen kuolemansa jälkeen näin hänet unessa yhden ainoan kerran, mutta sen jälkeen en koskaan. En ikinä. En kolmeenkymmeneen vuoteen.

Nyt, viimeisen vuoden aikana äiti on tullut uniini muutamia kertoja. Aina täysin luonnollisesti, hän on läsnä ja juttelen hänen kanssaan. Ei mitään juhlavaa, ei kummallista, ei äitini haamua. Unessa hän on elossa ja selvillä tämän hetkisestä elämästäni. Unessa en edes muista, että hänen pitäisi olla kuollut.

Siinä, että näen unta äidistäni, ei tietenkään ole mitään outoa. Paljon oudompaa on se, etten uneksinut hänestä vuosikymmeniin. Miksi nyt? Mikä on muuttunut?

Perhepotretin keskimmäisenä oleva pikkutyttö on äitini. Mummoni kuoli 18 vuotta sitten, täti ja eno ovat vielä elossa.
Äidin äkillinen ja yllättävä kuolema oli elämäni suurin trauma, jotain josta en ikinä toipunut. En tuolloin menettänyt oikeastaan vain äitiäni, vaan koko perheeni, sillä emme surreet isäni ja veljeni kanssa yhdessä. Yritimme jatkaa elämää näennäisesti niin kuin ennenkin. Niin kuin mikään ei olisi muuttunut. Äiti oli vain poissa, eikä hänestä puhuttu. Häntä ei edes mainittu kymmeneen vuoteen. Hän oli ollut perheen koossa pitävä voima, ja hänen kuoltuaan tuota voimaa ei ollut. Jäin emotionaalisesti aivan yksin.Pidin yllä iloista ilmettä niin kotona, koulussa kuin kavereidenkin kanssa ja elin vauhdikasta teini-ikää. Minusta, haaveissa elävästä lukutoukasta kuoriutui rokkityttö, joka soitti bändissä, juhli viikonloppuisin ja kävi festareilla ja konserteissa. Vain tarpeeksi humalassa ollessani aloin itkeä lohduttomasti, itkeä äitini kuolemaa.Aikuiselämässäni olen jäljitellyt äitini elämää niin paljon kuin olen pystynyt, ja kun kaikki ei olekaan onnistunut samalla tavalla, olen kokenut itseni epäonnistuneeksi. Olen ihaillut äitiäni ja pitänyt häntä virheettömänä.

Itkuvirsi johti jäljille

Kun pidin ensimmäistä itse vetämääni itkuvirsityöpajaa, otimme itkumme inspiraatioksi satunnaisen kortin Ateneumin taidekorteista. Minun korttini oli Eero Järnefeltin Lukeva tyttö. Samaistuin kuvaan ja aloin kirjoittaa itkua siitä, kuinka olen elämässäni hukannut yhteyden siihen lukevaan tyttöön, jollainen olin ollut. Tajusin, että olin hukannut yhteyden alkuperäiseen omaan itseeni.

Itkua kirjoittaessani kerroin tarinaa siitä miten tuo yhteys katosi, miten muutuin, ja pääsinkin sitä kautta asian ytimeen. Äidin kuolemaan. Itkua ääneen laulaessa en juurikaan vuodattanut kyyneleitä. Sen sijaan päästin raa’asti ja rajusti ilmoille vihani ja suuttumukseni siitä, että äiti oli mennyt kuolemaan ja jättänyt minut yksin. Ja vasta tunnistettuani, että olen pohjimmiltani ollut koko ajan vihainen tästä hylkäämisestä, ja ilmaistuani sen ääneen, olen pystynyt antamaan hänelle anteeksi.

Perinteisesti on ajateltu, että itkuvirsien avulla on mahdollista ottaa yhteyttä tuonpuoleiseen siirtyneisiin omaisiin – uskottiin, että vainajat pystyvät kuulemaan ja ymmärtämään itkuvirsien kieltä.

Jotain perää siinä lienee, sillä vasta itkuni jälkeen äiti on tullut uniini. Olen saanut vihdoinkin yhteyden, joka oli kateissa 30 vuotta.

Nykyään pystyn arvioimaan äitiäni myös kriittisesti, enkä enää edes haluaisi kopioida hänen elämäänsä. Ei minulla ole enää malliakaan, sillä olen jo vanhempi kuin äiti oli kuollessaan. Hänkin oli sittenkin vain ihminen, vaikka kuolikin liian nuorena.

Lue aikaisempi postaukseni itkuvirsistä

Tule tutustumaan äänellä itkemisen ikiaikaiseen perinteeseen Hengen ja tiedon messuille Tampereelle 26.3. Sessio alkaa kello 14.30 Marja Hirven vetämällä Äiti Maa -meditaatiolla, ja pienen alustukseni jälkeen on mahdollisuus kokeilla äänellä itkemistä. Laulutaitoa tai ennakkovalmistautumista ei tarvita.   

Tallenna

Lisää kirjoittajalta Magiaa ja maadoittumista/Katariina Krabbe

Askeleita punaisella kuupolulla

Blogiyhteistyö Olen 47-vuotias ja elän parhaillaan vaihdevuosia. Ennen miltei kellontarkat kuukautiseni ovat...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.