Äidit, ollaan lempeitä toisillemme

Luin keskustelua, jossa eräs äiti oli sitä mieltä, että ihmisten pitäisi lopettaa turhasta valittaminen. Että hänellä on elämässään ollut vaikeaa, ja ärsyttää kun yksinhuoltajana joutuu kuuntelemaan kuinka mies tai anoppi viikkaa pyykit väärin.Olen itsekin kauan ajatellut noin, ja ollut katkera siitä että miksi minulla on näin vaikeaa. Kun kaikkien muiden elämät näyttävät niin helpoilta, kun on mies auttamassa ja kivat omakotitalot ja kaikki. Totuus on, että me katselemme maailmaa eri tavoin. Olen itsekin vuosia katsonut muiden mukamas-ongelmia omien katkerien lasieni läpi. Miettinyt, että miten joku kehtaa valittaa siitä että mies auttaa kotitöissä väärin. Että olisipa minullakin mies, joka auttaisi kotitöissä tai missä vain.

Minäkin olen rämpinyt yksin suossa, josta tuntuu ettei ulospääsyä ole. Silloin helposti muuttuu vihaiseksi, katkeraksi ja mustasukkaiseksi, eikä tajua että muidenkin elämä voi olla todella vaikeaa. Kaikki eivät avaudu elämästään muille, ja silloin saattaa varsinkin netin kautta tulla sellainen kuva, että elämä on ruusuilla tanssimista ja cappuccinoja kun suloiset lapset nukkuvat päiväunia.

Ja siinäkään ei ole mitään vikaa että elämä oikeasti on helppoa, ja ainut ongelma olisikin vain se väärin viikattu pyykki. Siitäkin on oikeus valittaa, jos se tuntuu helpottavan omaa oloa. Kuka sen määrittää muiden puolesta mikä on turhaa valittamista ja mikä oikeutettua? Ymmärrän sen ajatuksen tässä takana, että pitäisi myös koittaa muistaa asioita joista on onnellinen, eikä keskittyä pelkästään valittamiseen. Sekään ei loppujen lopuksi ole kauhean kehittävää, jos valittaa joka ainoasta asiasta.

Picture

 

Avun hakeminen ei ole heikkoutta

Suomessa tuntuu edelleen olevan valloillaan se ajatus että kel’ onni on, se onnensa kätkekööt. Vaikka rankkaa on ja hiihdetään kouluun, syödään hernekeittoa koko kuukausi ja kissakin kuoli, niin silti ei saa valittaa. Valittaminen on kiellettyä, minä pärjään itse, hammasta purren eteenpäin. Koska vaan heikot tarvitsevat apua ja pyytävät sitä. Suomalainen sisu ja niin edespäin.On ikävää kun äiti on toiselle äidille susi. Lakataan vertaamasta kurjuutta keskenämme, ja tuetaan toisiamme sen sijaan.

Ei ole heikkoutta myöntää että nyt ei enää jaksa. On rohkeaa todeta että tarvitsee apua ja hakee sitä. Kaikki me jaksamme eri tavalla, ja kamelin selkä katkeaa kaikilla eri asioista. Joillakin se voi olla se väärin viikattu pyykki ja toisilla jotain muuta. Ei ole rakentavaa syyllistää muita siitä, että minun ongelmani ovat niin suuria, että teillä ei ole oikeutta valittaa. Siitä tulee vain paha mieli, enkä usko että sellainen ajattelu on itsellekään kauhean hedelmällistä.

Olen itsekin purrut hammasta kun joku kaveri on valittanut kuinka häntä väsyttää kun ei ole kahteen yöhön nukkunut kunnolla. Olen saattanut sanoakin, että kuule en ole nukkunut kahteen vuoteen, että revipä siitä. Mutta se kaksi yötä unen puutetta on iso asia sille, joka sen kokee. Väsyneenä ja katkerana sitä on vaikea muistaa, kun tuntee vain oman väsymyksensä.

Picture

Pieni valittaminen on tervettä

Olen oppinut sen että on turhaa valittaa ihan jatkuvasti kaikesta. Se luo lisää negatiivisuutta ja ruokkii itseään. Mutta samalla olen myös oppinut että ikävistä asioista pitää olla lupa sanoa ääneen. Saa sanoa että nyt ottaa päähän kun kahvi kaatui pöydälle ja lapsi kiukuttelee. Jos kaiken negatiivisen ja valituksen pitää sisällään, ne kasvaa valtavaksi möykyksi joka purkautuu ennemmin tai myöhemmin. Pieni valittaminen on vaan ihan tervettä.
Ymmärrän tavallaan ajatuksen tässä takana, koska itsekin välillä koen että ihmiset valittavat turhasta. Se, kun joku äiti valittaa ettei päässyt illalla lenkille kun mies jäikin ylitöihin, saa minut välillä surulliseksi ja katkeraksi. Miksi minulla ei ole miestä joka toisi rahaa taloon ja tulisi välillä illalla nukuttamaan lapsen ja päästämään minut lenkille. Miksi minun pitää yksin jaksaa kaikki, ja sitten joku vielä kehtaa valittaa kun ei yhden kerran päässyt lenkille?
Mutta mistä minäkään voin tietää, kuinka väsynyt tämä yhdestä väliin jääneestä lenkistä valittanut äiti on? Mistä minä voin tietää, mitä kaikkea heidän perheen taustalla on? Miten se on minulta pois, että joku valittaa tällaisesta? Tietty tahdikkuus on tietysti paikallaan välillä, että hiukan miettii kenelle valittaa ja mistä.

Katkeruus ei kannata pidemmän päälle

 

Kun itse en ole enää niin väsynyt, uupunut ja masentunut kuin pari vuotta sitten, näen maailman taas eri tavalla. Sen sijaan että katkeroidun muiden (mukamas) helposta elämästä, koitan keskittyä omaani. Katkeruus on todella inhottavaa ja se syö ihmisen sisältä täysin, jos ei onnistu muuttamaan ajatustensa suuntaa.  Ja tiedän kyllä kokemuksesta, että ajatustapojen muuttaminen varsinkin väsyneenä on todella vaikeaa ja vaatii työtä.

Mutta kun olen itse kokenut masennuksen ja uinut todella syvissä vesissä, on empatiakykyni lisääntynyt. Ymmärrän nyt paremmin, että ihmisillä on tarinoita joita ei jaeta kaikelle maailmalle. Ikinä ei voi tietää, mitä toinen ihminen on kokenut tai kokee parhaillaan. Väsyneimmilläni olin itsekin koko ajan vihainen kuin ampiainen ja ärsyynnyin ihan pienestäkin. Sain raivareita bussisssa ja kaupan kassalla, ihmisille jotka eivät yhtään tajunneet että kuinka väsynyt äiti täällä on vastassa. Ajattelin usein, että kukaan ei tajua miten rankkaa minulla on. Ja kuvittelin että kaikkien muiden elämä on helpompaa.

Elämä ei ole kilpailua siitä, kenellä on kaikista rankinta. Tähän maailmaan tarvittaisiin enemmän empatiaa, ymmärrystä ja lempeyttä toisia kohtaan. Varsinkin äidiltä toiselle äidille, kun tiedämme miten vaikea ja kuormittava tehtävä pelkästään tämä äitiys voi olla.

Lisää kirjoittajalta Masentunut mutsi

Mikä susta tulee isona?

Kun kysyn lapseltani mikä hänestä tulee isona, hän vastaa yleensä ‘kokki’. Viime...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.