Äidin pohjaton väsymys

 

Tinnan innoittamana kirjoitan itselleni kipeästä aiheesta elämässäni, äitiydestäni.
Yksin pärjäämisestä, kaiken kasassa pitämisestä ja kuinka se syö sinut tyhjäksi. Olet vain tyhjä sisältä jossa kuori joka koittaa pysyä halkeamatta. Jotenkin tässä kaikessa ajauduin yksikseen, ilman että mieskään pääsisi tukemaan minua tilanteessani. Niin pohjaton väsymys jota ei haluaisi kohdata millään. Tämän sisällä on hurja määrä surua.

Picture

Tulin sairaalasta kotiin synnytyksen jälkeen, rahaa ei ole nimeksikään. Millä maksaisin tämän sairaalan laskun. Sairaalasta oli palattava kotiin ihan liian aikaisin koska rahaa jo nyt tähän laskuun ei ollut ja jos olisin viettänyt siellä vielä päivänkään niin olisin kuluttanut liikaa, ruokaan ei olisi ollut senkään vertaa.Hemoglobiinini lähtiessä oli 85, väsymys oli suunnaton ja pohjaton. Kuinka olinkaan väsynyt ja uuden kynnyksellä. Miten tämä pikkuinen kultakimpale hoidetaan, kuinka kotia hoidetaan, niin että minäkin vielä jaksaisin huolehtia itsestäni. Se sitten unohtuikin totaalisesti.

Vauvan tarpeet, pikkuisen elämän täydellinen hoitaminen, kun pikkuinen oli niin täysvaltainen hoidettava, joka oli itselle uutta. Jotenkin sitä oli ajatellut että ne on iloisia nauravaisia ja no niinhän poikani olikin, aivan ihana Minä Äitinä 19vuotiaana. Unelmani oli Siinä. Jaksoinko nauttia ja olinko täynnä rakkautta ja onnistuiko tämä. Mitä olinkaan halunnut olinko nyt pistänyt käteni suohon vai rakkauteen.EN jaksanut ajatella edes sitä, pelkoni äitiydestäni ja epävarmuudestani olivat niin suuret, sen väsymyksen kanssa jota koin, kehollisesti, unen puutteessa, ja uuden opettelun kanssa. Monta asiaa yhtä aikaa. Olisin täysin vastuussa että tämä pikkuinen olisi hengissä ja saisi olla iloinen, viis minusta.

Kuin robotti minä syötin, vaihdoin vaippa ja hoidin pikkuista. Jokainen hetki kun toinen nukkui minäkin nukuin. Tuntui että voimaa en saanut niistä unista yhtään itselleni koska pätkät kuitenkin olivat sen verran lyhyitä. En uskaltanut tuntea, en uskaltanut edes kurkata pikkuisenkaan sisääni että miltä siellä tuntuisi, romahdus olisi ollut varma, 100% nen.Murhetta vauva arkeeni toivat sitten myös raha, kerron syvemmin asiasta lopussa. Kuinka kontrollointi kaikesta helpottikaan itseni petosta ja unohtamista, kuinka olikaan parhaaksi kaikille etten edes katsonut itseäni peilistä, olisin pian nähnyt ne silmäpussit ja se olisi ehkä ollut liikaa.Koin että se väsymyksen siirtäminen syrjään olisi paras keino jaksaa ja sen määrä oli suuri. Kehoni koitti saada ravintojuttuja ja hemoglobiinia kohoaan, söin ihan hurjasti pikaisia makeita verensokeria nostattavia tuotteita, ahmin menemään omaan pahaan olooni.

 

Ainiin olin menossa naimisiin, oli hääjärjestelyt siinä samalla. Meille oli kirkko varattu 9.6. ja vauvvamme olisi silloin 3kk vanha. Voin sanoa ettei kyllä harmainta hajuakaan järjestelyistä ja siitä olisiko minulle tulossa unelmieni häät. Moni moni asia meni juurikin tuon sumun seassa. En oikein tiedä kuinka saimme kaikki kyltit, pussukat, koristeet valmiiksi. No ne valmistuivat. Onneksi on valokuvia, joista energioissa voi aistia sen tunnelman ja jännityksen.En ole edes aijemmin rekisteröinyt että häämmekin olivat siinä niin nopeasti, vauvan syntymän jälkeen. Olipas muuten hyvä kun on meikit olemassa, hääkuvat olisivat varmasti olleet jotain ihan… Niin tosiaan Häät.

Palaanpas takaisin äitiyteen. Pohjaton väsymys, nousee ylös, tätäkö tosiaan halusin, en meinaa jaksaa edes kirjoittaa tätä, jokainen sormen liikahdus tuntuu kuin vuorta olisit liikauttamassa. Tämä oli myös samalla elämäni ihaninta aikaa. kyllä en minä vauvvaani mistään hinnasta antaisi pois, hän on niin ihana. Harmistuneena olin väsymyksen määrästä ja siitä ettei se ollut sellaista kuin olin ajatellut sen olevan.Väsymys, en tahdo uskaltaa antaa sen tunteen nousta kokonaan kehooni, koska se tuntuu kuin hukkuisin, kuin se menisi ylitseni kuin hyökyäälto joka tsunamin lailla veisis mennessään.

Selittelin omaa tilannettani, pitkään että aina ympäriltäni löytyi kurjemmassa tilanteessa olevia ihmisia, äitejä, lapsia. Selitin itselleni että mullahan on kaikki hyvin älä siinävalita. Sinähän olet elossa, sinulla on vauva elossa. Terve ja hyvinvoiva pikkuinen ihana.Olen niin väsynyt pitämään salassa itseltäni tämän väsymyksen joka on todellakin vaikuttamassa kehooni ja sen jaksamiseen. Väsymyksen tunteminen tuo syyllisyyden, häpeän, alemmuuden tunteita, minun tarvitsee näyttää että minusta on, minä onnistun, ja pystyn. Tiedän sen nyt että minusta on näyttelijäksi itselleni ja pystyn siihen todella sinnikkäästi ja pitkäjänteisesti, nyt on kuitenkiin aika tehdä ja suunnata tuo energia sellaiseen joka luo itselleni hyvinvointia ja pitkäjänteisyyttä onnellisuuteen kaikesta.

Huolta ja väsymystä lisää se että, meillä ei ollut varaa että mieheni olisi pystynyt pitää yhtään isyyslomaa, on todella surullista että lapsen isällä ei rahan takia ollut mahdollisuutta. ensimmäiset viikot ja kuukaudet kun vaikuttavai niin paljon lapsen ja isän välisiin suhteisiin, silloin on hyvä opetella olemaan isä, isällä vauvantulo konkreettisesti on totta vasta kun vauva syntyy, kertaheitolla, minä olin vauvaan tutustunut jo pitkin odotusta ja tuntenut ne potkut yms. sisälläni jo monta kuukautta ennen. Olin myös niin surullinen, kun itse en saanut olla pelottavalla hetkellä rakkaani sylissä, kainalossa tai että pikkuisemme ei päässyt tutustumaan isäänsä kunnolla. Mihin kummallakin olisi ollut oikeus.

Olen oikeasti tuon surun alla todella vihainen ja katkera, senkin myöntäminen tässä hävettää suunnattomasti! Miksi meidän perheellä ei ollut oikeus saada sitä onnea ja iloa heti alusta lähtien, ihanaa aloitusta ja kuinka kaikki olisi mennyt muuten helposti. Pikkuinen kultakimpaleeni olisi saanut ressittömän ja rakkaudellisen lapsuuden. Siinä rahan ja elossa selviämisen ressissä kun oli mukana. Minua sattuu niin ajatella että jos täällä on saman kokeneita talomme ulkopuolella, kuinka se alku olisi niin ihanaa saada hyväksi. Kuinka olisi tärkeää että sinulle annetaan eteen kaikki se tietous mitä tarvitset ensisynnyttäjänä ja kaikkien rahallisten tukienkin puolelta myös. Jaksaminen siihene ttä ne selvittäisi, mihin on oikeudet eivät jokaisella riitä.

 

Hämärästi muistan kun valokuvia on tukena mitä tuolloin ensimmäisenä vuonna tapahtui. Miten vauvvamme oli  iloinen, pikkuinen kasvoi ja nauroi elämän iloa täynnä. Se toisen ilo sai minut jaksamaan päivästä ja hetkestä toiseen. iltaisin söin itseni ähkyyn sitä kaikkea pahaa oloa pois viemään ja liikkeessä oli pysyttävä ettei ajattelemaan jäänyt.  tuon pahan olon määrä, aloin jopa kaverini tueksi ja selvittämään ja kuuntelemaan kaikkia hänen ongelmissaan.pakoreittini itsestäni oli jälleen selvä ja olisin taas kauempana itsestäni, olisin niin paljon.

Pohdintaa kaikesta tästä.
Tästä hirmuisesta väsymyksestä, yksin pärjäämisestä, ahdingosta olen tänäpäivänä erittäin kiitollinen ja kuinka se on tuonut elämääni paljon oppia, avun pyytämisestä, avun vastaan ottamisesta. Kuinka Olemmekaan hitsautuneet perheenä yhteen enemmän ja enemmän kun kaiken tuon yli ollaan yhdessä kuljettu. Tässä vielä opettelen kertomaan ja itselleni myöntämään että näin on ollut ja on ihan turvallista kohdata se kaikki väsymys ja muut sen tuottamat tunteet.Oletko sinä ollut väsynyt, miten se on näyttäytynyt sinun arjessasi?
Lisää kirjoittajalta Sisimmän VOIMA

Olo kuin keijulla!

Tämä alkoi kun kaksi kuukautta sitten päätin laittaa omat toiveeni ykköseksi ja...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.