Ehkä unelmani ovat liian suuria

Elämä haluaa syntyä lävitseni, mutta minä vielä vastustelen, estelen sen kulkua, keksin tekosyitä. En ole vielä valmis, en niin rohkea. Ympärilläni on muureja, häpeää ja pelkoa. Haluan piiloutua, piilottaa tämän kaiken ennen kuin se on tarpeeksi hyvä, hyvin harjoiteltu ja valmiiksi hiottu, mutta minusta tuntuu aivan kuin minua työnnettäisiin näyttämölle ilman omaa tahtoani.

Tämän näyttämön pitäisi kyllä olla kotini, tämä näyttämö on se missä elämä tapahtuu, mutta minä yhä viivyttelen verhojen takana. Minua pelottaa, että teen jonkun virheen, minua pelottaa etten kuitenkaan keksi mitään, että sekoan sanoihin, että teen jotain typerää, oikeastaan olen varma ettei tästä kuitenkaan tule yhtään mitään.

Koen oloni niin pieneksi, sanani niin hiljaisiksi. Kuulisiko joku minua? Näkisikö joku minut? Ja jos ei, niin mitä sitten tapahtuu? Haluan tietää, mutta enhän minä ole edes aloittanut.

Ehkä unelmani ovat liian suuria. Ehkä minä luulen liikoja. Itsestäni, elämästä yleensä. Mutta en minä myöskään osaa tyytyä. Siispä roikun tyhjiössä, väliajalla, uskaltamatta ottaa lopullisia askelia uuten näytökseen. Enhän minä tiedä esitetäänkö sitä, onko se edes todellinen. Nään taikaa, mutta ehkä se onkin vain mieleni temppuja, epätodellista harhakuvaa.

Minä värisen kylmästä, mutta seison yhä liikkumatta, pidättelen elämää sisälläni, hijaa paikallaan, enhän voi tietää mitä tapahtuu jos päästän sen valloilleen.

 

Lisää kirjoittajalta Aamunkoi/ Saana K.

Kuinka löytää unelmaduuni – ja kasvaa siitä hetkessä yli?

Tammikuussa löysin unelmaduunini ja huhtikuussa olin valmis lopettamaan sen ja suuntaamaan nokkani...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.