7 huomion arvoista asiaa elämän suunnan muuttamiseen

 

Elämä tuntuu joskus junnaavan paikallaan. Samat kuviot tuntuvat toistuvan päivästä toiseen ja elämältä tuntuu puuttuvan suunta. Kun elämä tuntuu junnaavan paikallaan, alkaa se myös vaikuttaa meidän olemukseemme. Alamme muistuttaa helposti käveleviä zombieta, jotka menevät paikasta toiseen automaattiohjauksella. Yritämme hakea ulkoisista arsykkeistä energiaa elämäämme, mutta valitettavan usein ne syövätkin enemmän energiaamme kuin tuovat sitä.Muutaman vuoden elämään syvästi pohdiskelleena olen tullut siihen tulokseen, että mieli on kummallinen kapistus. Se vertailee ja arvottaa. Se antaa ymmärtää että kaikki ei ole nyt hyvin ja jossakin on jotakin parempaa tarjolla, vaikka emme osaa sanoa edes mitä. Mielen tehtävä on saada meidät olemaan koko ajan varuillaan ja valppaana. Se näkee paljon helpommin uhkia kuin mahdollisuuksia. Olemme ainoa nisäkäslaji joka käy oman kehonsa kimppuun tappaen sen. Mieli on hyvä renki mutta huono isäntä.

Oikeastaan mitään elämän junnaamista tai paikallaan oloa ei ole edes olemassa. Kaikki muuttuu koko ajan ja olemme jatkuvassa muutoksen liikkeessä. Kaikki tapahtuu tässä ja nyt, mutta ratkaisevaa on huomaammeko erottaa mielen tarinan ja todellisuuden toisistaan. Mielellä on lukuisia tarinoita elämästämme, mutta erittäin harvoin jos koskaan, ne ovat totta. Elämä on yksinkertaista kun sen oivaltaa tai koruttomammin sanoen, kun alkaa huomaamaan mielensä liikkeet itsessään.

Picture

Tämäkin kauneus oli aamulla vain muistoSaatat tuntea ärsytystä äskeisestä? Mitä tuo tietää mun elämästä? Sillä on kaikki hyvin ja sillä ei ole mun ongelmia hoidettavanaan. Ymmärrän kyllä, meillä kaikilla on elämässämme omat haasteemme kohdattavanaan. Ero piileekin siinä miten me ne kohtaamme. Toiselle samankaltainen tilanne voi olla katastrofi, josta ei selviä ilman monen vuoden psykoterapiaa ja toiselle sama tilanne näyttäytyy vain hetkellisenä tunteita herättävänä haasteena, jonka hyväksyy osaksi elämää ja sen suunnitelmaa.

Jos kuitenkin olet epätyytyväinen nykyiseen elämäntilanteeseesi, voit lähteä tarkastelemaan  ja muuttamaan niitä asioita joista et pidä. Muutos lähtee aina itsestä. Ongelmasi eivät ole muiden aiheuttamia, vaan oikeasti ovat omaa kokemustasi elämästä.

Muutoksen voima asuu sinussa!

 7 asiaa joita tarkastelemalla muutoksesi voi alkaa!

1. Katsoa asioita uudesta näkökulmasta. Vaikka uskot että sinun tapasi katsoa asiaa on juuri se oikea, se ei välttämättä ole todellista. Kun kohtaa ongelman niin sen ratkaisemiseksi on yleensä useampi lähestymistapa. Laajenna siis ajatteluasi.

2. Käytä haastavaan elämäntilanteessasi eri työkaluja apunasi, kuten mentaalista valmentajaa, mindfullnesia, meditaatiota, luonnossa kävelyä, joogaa, innostavien ihmisten tapaamista. Olemalla avoin mahdolliselle, löydät varmasti juuri sinulle sopivan toimintavan.

3. Etsi ystäviä tai ihmisiä ympärillesi jotka haastavat ajattelusi sekä tuovat eri näkökulmaa asioihin. Tarvitset myös ihmisiä jotka tukevat ja innostavat sinua, ihmisiä joille purkaa sydäntään. “Sosiaalisesta turvaverkosta” ei ole ainakaan haittaa.

4. Laskea vaatimustasoasi. Kukaan ei ole täydellinen ja vaikka ajattelet että asiat täytyy tehdä ja olla täydellisesti, niin se on suhteellinen käsite. Monesti riittää että teet asiat hyvin. Rimaa ei kannata nostaa itselleen liian korkealle, sillä silloin et lähde edes yritämään tehdä asioita erilailla. Lähde tekemään juttuja sydämmestäsi, niin silloin siitä ei tule pakko pullaa.

5. Harjoittele hyväksyntää. Joutuessasi tilanteeseen mikä ärsyttää, niin ota tilanne haltuun nousemalla sen yläpuolelle. Yritä kohdata tilanne juuri sellaisena ilman ajatuksia siitä miten sen tulisi olla. Esimerkiksi kaupassa joku ohittaa sinut kassajonossa. Mikä on reaktiosi? Varmasti negatiivissävytteinen. Ohita harmistus ja ajattele jotakin hyvää kiilaajastasi. Todellinen zen-harjoitus.

6. Ole kiitollinen. Kiitollisuutta ei voi kyllin korostaa. Kiitollisuus parantaa elämänlaatuamme huomattavasti kun alamme nähdä elämän pienet ilot suurina. Oma elämme ei tunnu enää yhtään keskinkertaiselta kun huomaamme päivittäin asioita josta voimme olla kiitollisia. Taas kerran suosittelen pitämään kiitollisuuspäiväkirjaa tai sitten funtsailemaan illalla nukkumaan mennessä päivän kiitollisuuden aiheita.

7. Joskus asioita ei tarvitse lähteä edes muuttamaan, vaan voi yksinkertaisesti huomioida ne ja jatkaa matkaa kiitollisena mahdollisista opettajista tai tilanteista.

Elämään ei tarvitse lähteä etsimään iloa ja merkitystä mistään kaukaa, sillä se on koko ajan nenäsi edessä. Yksinkertaista, eikö totta!

Picture

Yhden lempi mystiikoistani, Ekhart Tollen, viisaita sanoja.
Lisää kirjoittajalta Mielen ja kehon vapaus

Epämukavuusalueella kasvaa?

Kaikki tietävät tunteen, että joku asia olisi hyvä tehdä mutta sitten epämääräiset...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.