3. Oivallusta, Miksi haluan pitää kiinni kiloistani.

Kuuntelelin aamulla Katri Syvärisen pätkän, jossa kysyttiin Kysymykset alitajunnalta. Ja inspishän iski samantien. Alitajunnalle vapaat kädet tuoda tietoisuuteeni näihin kysymyksiin vastaukset.

Mitähän hyvää tässä nykytilassa?

Mitä huonoa siitä seuraisi jos mä pääsisin siihen että olisin laiha, norm painoinen?

Eihän tarttenut kauaa tehdä ihan muita juttuja kun jo alkoi nousta ylös, alitajuisia uskomuksia. Se mitä sieltä nousi olikin sitten ylläri, kuin hevosen kyytiin olis hypännyt ilman ohjia.

1. Olen AHKERA kun pidän painoni jojoilemassa ja olen ylipainoinen. Kun reenaan olen AHKERA,  kun oikeesti saan aikaan tuloksia. Mitä kovemmin teen töitä sen ahkerammaksi tunnen itseni. Samalla kun itse treenaan, patistan tietysti muut läheiset ympärilläni tekemään samoin, oikein VAHTIEN,  että niin kanssa tapahtuu, tupla ahkeruutta. Fyysistä ja samalla mielen kautta muiden stemppaamista vai onko se stemppaamista?

 

2. Sitten tulee todellinen stoppi fyysiselle reenaamiselle, niin annan tilaa muille, samalla huomaan että se miksi olen muuttumassa reenaamisella, laihtumisen myötä on pelottavaa ja silloin mieleni mukaan minua pidettäisiin laiskana, olisin saavuttanut sen ja ei olisi enää mitään ahkeruuden näkyvistä.

-Muistan kun kiloja alkoi tulla. Aloin seurustella, elämääni tuli rytmi,  Ruoka rytmi. Joka oli uutta minulle. Ruoka rytmin myötä, nälkäni kasvoi ja aloin rakastaa syömistä. Samaan aikaan mulla oli kouluni käytävänä, josta olin jäljessä ja tehtäviä oli hurja määrä. Sain kaikki tehtävät tehtyä. Koulun käytyä. Samaa aikaan olin raskaana, kävin autokoulua, järjestin useiden päättäjäisjuhlat jne. Ahkeruutta ja samalla syömisrytmi kohdillaan. Määrät varmasti olivat ihan liian suuria.

Kun treenaa samaan aikaan alitajunnan mielestä on oltava jokaisen osa alueen älytön paine ja ruokaa siihen polttoaineeksi. No rytmittömyys on ollut osa mua sillon kun olin laiha.

Tämä kilojen ympärillä pyöriminen on kattanut niin pitkään elämääni,  että välillä se hävettää niin paljon. Häpeän tunnen silloin  kun se rytmittömyys, treenaamisesta loppuvat. Ne loppuvat kuin seinään yleensä. En vain enää saa itseäni liikkeelle. Ruoka rytmi menee sekaisin ja liikkuminen loppuu.

Itse syytökset, että olen pettänyt ihmiset ympärilläni,  jotka ovat tukeneet ja hurranneet matkallani. Häpeä epäonnistumisesta, kun en päässytkään tavoitteeseeni.

Siinä on helppo syyttää itseään tai ulkoisia tekijöitä, mutta uusin näkökulma asiaan on.

3.Turva. Sisäisen lapsen turva. Jos pääsen laihtumaan tietyn määrän ja olen laihtumassa lisää. Sisäinen lapseni kokee turvattomuuden ja se vie alitajuisesti minut jääkaapille, koska se kokee turvattomuutta, se suojautuu sisälleni. Tiedän sen olevan kiltin tytön,  toinen puoli. Se joka ei käyttäydy hyvin, uhmaa ja kiukuttelee. Muuttaa mieltään ja leikkii Juupas eipäs leikkiä. Se haluaa tulla hyväksytyksi juuri tuollaisena. Ailahtelevana, mielensä muuttavana ihanana lapsena, joka on tietysti jo kasvanut murkkuikään…

 

Tämän kaiken yllättämänä, olen hieman hämilläni tästä ahkeruuden teemasta mikä täältä nousi ylös.

Mutta jos asiaa tarkastelee hieman vielä syvemmin. Voin mielessäni kuulla tietyn lauseen soimassa.

-mulla on 50kg punttia mukana joka hetki, vähänkö lihakseni ovatkin isot,  kun jaksavat sellaisen määrän ylimääräistä joka hetki.

^Ihana Ego 🙃

❤️Eve

Lisää kirjoittajalta Sisimmän VOIMA / Eva-Lena

Siruista kasattu täydellinen KRISTALLI!

On todella vaikeaa kirjoittaa, parisuhteestaan, jonka on kokenut itse pilaavansa täysin. Tästä...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.