Vapautumisen  aikaa vai onko

Viime viikkoina olen jälleen ollut uuden äärellä niin töissä kuin hmm.. muutenkin 😉
Löydän itsestäni yhä uudelleen uutta, mutta silti vanhaa. Käyn pikakelauksella läpi vanhoja asioita, myös kehollisesti. Kivut ja muut oireilut ovat löytäneet minun vanhat tavat reagoida stressiin.  Kuitenkin tilanne on aivan eri, sillä minulla on nyt työkaluja ja tietoa, mistä on kyse.

 

Olen saanut kunnian päästä testaamaan Access -hoitoja <3  Tarkoitus on hoitoja tehdä pitkä sarja, jolla testataan ja todennetaan hoitojen vaikutuksia. Olen myös tehnyt erilaisia mittauksia, joilla seuraan omaa “kehittymistäni” tai millä sanalla sitä voisi sanoa… muuttumista omaksi itsekseni <3
Minä olen kolme viikkoa ”sairastellut” eli sen saman ajan olen oireillut kuin mitä olen hoidoissa käynyt… Puhdistaudun vanhasta ja tarpeettomasta, niin minä olen sen päättänyt ja ”sairastanut” oireet pois. Olen kohdellut itseäni kuin toipilasta, uuden äärellä olevaa tai kuin synnyttäjää, joka ei tiedä etukäteen mihin valmistautua…
Lempeästi, tukeutuen hoitajaan, ystäviin, rohkaissen itseäni: kun nämä on käyty läpi, saat pois kehosta tarpeettomat muistijäljet ja olet jo ison askeleen harpannut eteenpäin omalla polullasi.
Uteliaana odotan jokaisen hoitokerran jälkeen, mitä oireita ja tunteita nyt nousee pintaan? Mikä vielä ”asuu” minun kehossa, solumuistissa tai jopa DNA:ssani… Traumat, kriisit, pelot, häpeät ja …
ne Surut, joita olen elänyt ja kokenut… Valtava määrä uutta tietoa itsestäni olen jo saanut, vaikka alkutaipaleella olenkin!

Irtipäästäminen, luopuminen….

Ennen niin valtavan vaikea asia: Huolet, pelot,surut …Kaikki mielen päällä koko ajan, vaikka tiesin, etten voi niiden jauhamisella tehdä niille mitään… niiden jauhamisella tehdä niille mitään…
Tässä hoitomuodossa on yksi juttu yli kaiken entisen, se on auttanut minua päästämään irti, heittäytymään, hyväksymään itseni ja elämänhetkeni juuri sellaisina kuin ne ovat…
Olen saanut rauhan itselleni, kun ei tarvitse enää jäädä murehtimaan tulevaa tai suremaan (miettimään häpeää, syyllisyyttä) mennyttä.
Olen juuri tässä tänään, tällaisena kuin olen ja se on valtavan ihana tila <3
Kiitos, Kiitos, Kiitos <3
 
Ps. Pialle: Erikoiskiitos <3
Lisää kirjoittajalta Helmipuro virtaa

Oma roolini – Teenkö hallaa läheisteni kasvamiselle?

  Omat rajat ja sydämeni kuuntelu:  niin tärkeää voimaantumisen ja jaksamisen sekä elämän...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.