Mieltä painaa … huolet: työ, raha, jaksaminen, ihmisuhteet…

Huoh! Kunpa omistaisin taikasauvan

 …niin taikoisi arjen kohdilleen. Työtä olisi ja palkka riittäisi.. en tarvitse luksusta, mutta perusmenoihin toivoisin edes riittävän… Nyt ei riitä edes siihen!

Tiukilla kun on, ei tahdo mielikään jaksaa pysy aurinkoisena. Vaikka luotankin kaiken aikaa siihen, että tästä minä vielä jaloilleni putoan (en kirjaimellisesti) kuin kissa suuren pudotuksen jälkeen, niin välillä tunnepiikit pistelevät niin, että kyyneleet valuvat.
Koti, ruoka, kulkeminen, atk/tietoliikenneyhteydet ja tulostin… Tämän päivän välttämättömyys, koska muutoin on hankalaa, siis monimutkaista, saada tehtyä mitään hakemuksia.. töihin, rahaan, ruokaan tms liittyen. 
Ja jos esim lamppu palaa keittiön pöydän päältä.. tuntuu kuin, joku muistuttaisi, että olet joko tai tilanteessa.. Herrajestassentään miten paljon kunnollinen lamppukin  maksaa tänä päivänä, siinä jää kala kauppaan kun ei millään budjetti veny molempiin ja talvella on pimeässä kurjaa istua, varsinkin yksin.. Niin ja jos tulee mieleen, että sytytänpä sitten kynttilät… nekin maksaa… ja kuluu nopeammin kuin lamppu.. vaikka tunnelmaa niillä saa.

Syrjäytyminen tapahtuu, kun putoaa kaikesta normaalista pois. Ajan rytmittömyys, rahan puute ja väsyminen kurjuuteen.. ne vie halut tavata ihmisiä, sillä eihän ole mitään mukavaa juttua, mitä jakaa!

Mistä siis saan voimaa tähän haastavaan tilanteeseen?

Ihanat, ilmaiset luennot ja haastattelut netissä ovat tuoneet toivoa ja uusia työkaluja… Kuulen kuinka toisetkin ovat omalla tiellään luottamukseen, anteeksiantoon ja sisäiseen rauhaan, käyneet läpi syviä vesiä… niin kuin minä nyt..
Etenkin sen asian toistuminen: ”Minä luotan siihen, että elämä kantaa enkä koskaan ole yksin” ja ”Kaiken tämän kokemuksen tuoma oppia ja näkemys auttavat minua omalla tielläni”. 
Sillä tiellä, jolla nyt olen jo ollut pitkään, mutta joka edelleen ja toivottavasti aina, tuo uusia näkökulmia, kokemuksia ja haastaa minua katsomaan itseäni vieläkin tarkemmin, ihmisten antaman peilin tai sisäisten kysymysten kautta syvälle sisimpään. 

Mitä minä haluan ja haluanko oikeasti juuri sitä?

Tarkennuksia päivästä toiseen, elämä antaa uusia ihmisiä ja tilanteita, joilla voin tarkentaa olenko edelleen samaa mieltä toiveeni suhteen vai teenkö pieniä (tai suuria) suunnanmuutoksia, koska tavoite tarkentuu ja hioutuu kuin helmi, joka simpukan sisällä pienestä hiekanjyvästä syntyy ja hioutuu kauniiksi ja aidoksi. Aikaa, aikaa tässä vaaditaan ja rohkeutta katsoa itseä sisälle, sielun silmin sekä uskallusta kuulla oman mielen ja varsinkin sydämen ääni, jotta tavoittaa sen mitä tavoittelee.
Tunteeni ovat riehuneet laidasta toiseen, vaikka se ei sivustakatsojalle ehkä ole näkynytkään.. Naurusta itkuun.. Nykyisin noiden tunteiden ei tarvitse provosoitua tai tulla kiihkolla ulos. Ne kuuluvat elämääni ja arkeeni. Otan tunteet vastaa lahjoina, sillä ne kertovat minulle omasta voinnistani, jaksamisestani ja voimistani, joiden huomaan palanneen pitkän sairastelun jälkeen… 
Nyt kestän, tai kestä ei ole edes se oikea sana sille, miten kiitollinen olen, 
Voimakuvani Luottamuksen pohjalla /Marianne Lukkarinen 

Kun huomaan olevani elossa, voimissani ja uusien oivallusten tuovan elämääni aivan uutta ulottuvuutta, joka vie eteenpäin… Aivan varmasti eteenpäin, paljon parempaan kuin mitä osaan toivoa, haaveilla tai pyytää itselleni. 
Kaikki on mahdollista <3

Yksinäisyys, rahattomuus, työttömyys, hiljaisuus, musiikki mm. ovat avanneet minusta uusia puolia elämästä ja luopumisesta ja niiden turvin voin luottavaisena edelleenkin katsoa ja uskoa huomiseen… niin ja siitä eteenpäinkin 
Lisää kirjoittajalta Helmipuro virtaa

Oma roolini – Teenkö hallaa läheisteni kasvamiselle?

  Omat rajat ja sydämeni kuuntelu:  niin tärkeää voimaantumisen ja jaksamisen sekä elämän...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.