11 tapaa optimoida hyvinvointi ruuhkavuosina

Picture

 Elämä muuttuu perustavanlaatuisella tavalla kun lapsia alkaa siunaantumaan. Oma aika ja vapaus on kortilla ja myös arvot saattavat muuttua aikalailla. Enää samat asiat, mitä vuosi sitten, eivät välttämättä edes kiinnosta. Ennen lapsen syntymää on saattanut pyöritellä mielessään ajatusta siitä, että elämä ei muuttuisi juurikaan lapsen tulon myötä. On kuitenkin väistämätöntä, että asiat menevät aikalailla eri tavalla mitä sinkkuna tai ainoastaan kahden kesken kumppanin kanssa eläessä. Kaikki joilla on lapsia, varmasti allekirjoittavat tämän asian!

En halua maalailla piruja seinille siitä, miten kaikki vaikeutuvat ja hankaloituvat lapsien myötä. Jotakin perää tuossa toki on mutta pääasiallisesti lapsien saannin myötä ollaan rutkasti plussan puolella. Lapset rikastuttavat ja sulostuttuvat elämää ennen näkemättömällä tavalla ja heidän kauttaan pääsee kokemaan sellaisia tunteita, joiden olemassa olosta ei aikaisemmin ole ollut tietoa. Elämän muuttuminen lapsien myötä ei siis ole negatiivinen asia, vaikkakin se tiettyjä haasteita elämään luokin.

Vastuunottaminen omasta olosta sekä tunteista

Yksi asia saattaa olla huomattavasti haastavampaa lasten kanssa ja se on omasta itsestä ja kunnostaan huolehtiminen. Ne, jotka ovat ottaneet terveydestään vastuun jo ennen lapsen syntymää, ovat varmasti tukevammalla jäällä oman hyvinvointinsa ja mielenrauhansa kanssa.

Tässä muutama haaste. Kuinka monta näistä itse allekirjoitat?
– unettomuus
– epäsäännölliset ruoka-ajat
– lapsen tarpeiden etusijalle laittaminen
– aikataulu haasteet ja ajan puute
– parisuhde ajan puute
– syyllisyyden tunne siitä, että et pysty olemaan lapselle tarpeeksi läsnä
– stressi tekemättömistä asioista

Yllä olevat ovat monelle vanhemmalle arkipäivää. Kun tuota listaa katsoo, niin varmasti ymmärtää, että oma terveys saattaa heikentyä lasten saamisen myötä.

Lasten kanssa touhuaminen on varmasti suurimmalle osaa vanhemmista niin antoisaa, etteivät he vaihtaisi osaansa kenenkään kanssa. Negatiivisia tuntemuksia lasten myötä saattaa kuitenkin ilmaantua, kun väsymys iskee ja lempifarkut ei enää sujahdakkaan  niin hienosti jalkaan.

Itseä ja omia tarpeitaan kannattaa fiilistellä päivittäin

On äärimmäisen tärkeää, että äiti muistaa ottaa itsensä huomioon arjessa. Marttyyriksi ei kenenkään kannata alkaa, vaan itsensä muistaminen pienin teoin, auttaa saavuttamaan hyvinvointia niin itselle, kuin koko perheelle.

Tässä omasta mielestäni tärkeimpiä pointteja, siitä mikä tuo ja luo koko kehon kattavaa hyvinvointia äidille (ja varmasti myös isälle)

1. Oman mieleisen jutun tekeminen tai toteuttaminen.
Mieti mikä asia voisi olla arjessa sellainen, joka tuo iloa elämään ja on ainoastaan itseäsi varten. Se ei välttämättä heti aukene, mutta on äärimmäisen tärkeää, että ei elä ja ole olemassa vain muita varten. Sinulla on omia syviä tarpeita, joita lapsesi ei varmasti voi täyttää. Se olisi aivan liian suuri vaatimus lapsellesi, etkä varmasti halua hänelle sellaista taakkaa antaa kannettavaksi.

Mitä voit tehdä?
– Varaa aikaa itsellesi pieni hetki päivässä, jossa selkeytät omia tarpeitasi itsellesi
– seuraa ja hankkiudu sellaisten ihmisten lähelle, jotka inspiroivat sinua

2. Uni. 
Tämä asia ei kauheasti perusteluja kaipaa. Hyvinvoinnista puhuttaessa unen täytyisi olla prioriteetti listalla korkealla kaikilla. Tiedetään, että yksi nukkumaton yö vastaan noin yhden promillen humalaa. Yksi ystäväni kärsii tällä hetkellä huonoista yöunista vauvan tehdessä hampaita ja on hieman vaaraksi liikenteelle. Väsyneenä tulee myös tehtyä huonoja ruokavalintoja sekä oltua huonolla tuulella. Väsymys vaikuttaa myös parisuhteeseen, silloin tulee tiuskittua pienistäkin asioista kumppanille.

Mitä tehdä?
– Nuku aina kun on mahdollista. Pyydä kumppania katsomaan vauvaa tai lapsia ja mene itse päivänokosille.
– Laita somettamiselle etenkin illalla stoppi ja mene sänkyyn ajoissa, joskus jopa lasten kanssa samaan aikaan.
– Pimennä huono verhoilla
– Välttele kellon kolmen jälkeen kofeiinipitoisia juomia


3. Laita itsesi etusijalle.
Lentokoneessakin kehoitetaan laittamaan itselle ensimmäiseksi maski, sitten vasta lapsille. Tämä ei poikkea normaali elämästä mitenkään. Lapset haluavat nähdä onnellisen ja tyytyväisen vanhemman. Se on heille tärkeintä. Tyytymätön huonotuulinen äiti, vaikuttaa hyvin paljon kodin ilmapiiriin.Mitä tehdä?

– Kysy itseltäsi tasaisin väliajoin mitä todella haluat elämältä ja mitkä ovat arvosi. Anna vastausten kummuta syvältä sisältäsi. Jos listan kärkipäässä on esimerkiksi terveys, on sinun päivittäiset valintasi tuettava myös sitä. Ristiriitaiset tilanteet sisälläsi vievät elinvoimaan huomattavasti.
– Kuka minä olen ja mitä minä haluan? ovat todella hyviä kysymyksiä4. Helpot ja herkulliset eväät.
Tiädättekö sen olotilan kun olet syönyt jättikebab annoksen? Vertaa  sitten olotilaasi hyvän maukkaan salaatin jälkeen? Tunnetko kehossasi jotakin erilaista? Kumman syötyäsi elämänvirta ja -halu on voimakkaampi? Ruoalla on suunnaton vaikutus olotilaasi. Keho ja mieli saattaa olla pienoisessa jumitilassa koko ajan syömästämme ruoasta johtuen.

Mitä tehdä?
– Lisää ruokavalioosi energiaa tuovia elementtejä kuten smoothieita, kasviksia, marjoja sekä vettä.
– Älä ala kuitenkaan hampaat irvessä kieltäytymään kaikesta vaan lisää hyviä elementtejä päivittäiseen tuokavalioosi ja huomaat kuinka alat valita automaattisesti kehosi hyvinvointia tukevia ruokia.

5. Aina on mahdollisuus liikkua.
Aina ei kannata ajatella isosti. 10km lenkin sijaan voit tehdä kyykkyjä samalla kun odotat, että aamukahvisi on keittynyt. Kehoaan voi liikuttaa aina, se ei vaadi aikaa, paikkaa tai etenkään rahaa. Pidä mieli avoinna liikkumisen suhteen ja tulet huomaan, että päivittäinen liikuntasuositus täyttyy kuin itsestään.
Mitä tehdä?
– Päivitä ajatuksesi liikkumisen suhteen. Kaikki tai ei mitään- ajattelu ei tue hyvinvointiasi millään tavalla.
– Hanki askelmittari (saatavilla kätevästi myös puhelimeen) ja ala tarkkailla kuinka aktiivinen olet arjessa.
– Muista, etenkin naisille, erittäin miellyttävät “juoru”- lenkit. Jakaminen ja liikunta samassa paketissa!

6. Kerää “heimolaisia” ympärillesi
Ihmiset jotka kannustavat, innoittavat ja vievät sinua kohti parasta minääsi, ovat oivallista seuraa sinulle. Onko lähiympäristössäsi sellaisia ihmisiä, joiden kanssa et haluaisi olla kauheasti tekemisissä? Mieti tarkkaan millaisessa seurassa haluat viettää suurimman osan aikaasi, sillä elämä on llian lyhyt toisista johtuvan huonon fiiliksen takia. Tässä on kohtaan on myös hyvä teroittaa itselleen kohtaa 1. ja 3. Kun tietää mitä haluaa ja minkälaisia juttuja tehdä, on huomattavasti helpompi valikoida seuransa. Samanhenkiset ihmiset vievät sinua eteenpäin, juuri siihen suuntaan johon haluat kasvaa. Jonkun sanonnan mukaan 5 läheisintä ihmistä määrittävät pitkälti myös itsesi. Katso siis ympärillesi!

Mitä tehdä?
– Aloita netistä. Löytyykö sieltä sinulle esimerkiksi sopiva yhteisö, joka tulee kehitystäsi haluamaasi suuntaan?
– Fiilistele aina ihmisten lähellä oikeita tunteitasi ja ole niiden suhteen rehellinen itsellesi

7. Hae läheisyyttä parisuhteessa.
Kosketus on elintärkeää etenkin vauvalle mutta myös kaikenikäisille. Ihminen tarvitsee kosketusta ja hyväilyä. Kosketus, silittely, halaus, paijaus, pusuttelu ja kaikenlainen hipsuttelu laskee hurjasti stressitasoja ja tuo mielihyvää. Lasten kanssa saa kuin automaattisesti koko ajan tätä mahtavaa hellyyshoitoa, mutta oman kumppanin läheisyyttä ei kannata vähätellä. Vanhempien läheisyys antaa myös lapsille paljon.

Mitä tehdä?
– Mene halaamaan kumppaniasi välittömästi!
– Vaihtoehtoisesti anna kumppanillesi intohimoinen pusu. Kumman valitset?

8. Älä vertaile.
Kenellekään muulla ei ole paremmin muuta kuin mielesi mielestä. Vertailu on tae siitä, että elämäsi näyttää varmasti ankealta ja tylsältä. Aina joku muu on rikkaampi, paremman näköinen, osaavampi, hauskempi, luovempi, parempi äiti, naisellisempi, itsevarmarmempi, parempi puhumaan ja kirjoittamaan ja listaa voisi jatkaan kilometri kaupalla. Keskity omaan ja perheesi hyvinvointiin, niin tulet huomaamaan, että oma elämäsi onkin aika hienoa ja antoisaa!
Mitä tehdä?
– Kun keskityt omaan ihanaan itseesi ja lisäät sitä kautta omaa arvostustasi, huomaat että vertailu on aivan turhaan. Me kaikki olemme omalla tavallamme loistavia!

9. Pysähdy ja nauti.
Kiire ja taas kiire ja aina on kiire! Ja sehän ei lopu koskaan. Kiire on ennemminkin mielen luomus kuin oikeasti tapahtuva asia. Oletko huomannut, että joillakin ihmisillä on aina kiire? Kun mieli on levoton, silloin myös kiire alkaa. Kiire luo stressiä ja sitä mukaa myös huonontaa hyvinvointia.

Mitä tehdä?
– Pysähdy kiireen keskellä ja keskity hengittämiseen. Onko edelleen kiire?

10. Viljeje kiitoksia ja kehuja ympäristöön.
Tämä on varma tapa lisätä omaa hyvinvointiasi. Kyllä, luit oikein, lisätä juuri omaa hyvinvointiasi. Kun annat itsestäsi muille, niin tulet saamaan myös itse. Et ehkä samalta ihmiseltä mutta jotakin kautta varmasti. Jos ympärilläsi on tyytyväisiä ihmisiä, on todennäköistä, että myös itse olet.
Mitä tehdä?
– Heti tänään, kiitä tai kehu jotakin ihmistä, tuttua tai ventovierasta, sillä ei ole väliä.

11. Vie puntari varastoon ja säädä mielesi sellaiseen asentoon, että peilistä kurkistaa aina upea nainen
Kaikille naisille ehdottoman hyvä sääntö. Ulkonäöstä stressaaminen ja itsensä alas painaminen ei auta sinua muuttamaan ulkonäköäsi. Oma ulkonäkö lähtee korjaantumaan sisältä käsin. Tällä tarkoitan sitä, että kun alat arvostaan itseäsi, alat puhumaan myös itsellesi kauniisti, jolloin alat automaattisesti tarjoamaan itsellesi vain parasta. Paino menee sitten itsestään siihen suuntaan mihin sen kuuluukin.
Mitä tehdä?
– Ala tarkkailemaan kuinka puhut itsellesi. Lihava, isomahainen, muhkurareisi, läski, inhottava, iljettävä- puhe ei vie sinua ollenkaan sinne minne haluaisit. Voin sanoa sen, vaikka en edes tiedä mihin haluat.
– Katsoa peilikuvaasi ja kehu itseäsi.

Nämä vinkit pohjautuvat omakohtaiseen kokemukseen mutta mtös vuosien varrelta opiskeltuun tietoon. Toivonkin, että otat yhden vinkin, joka puhutteli erityisesti, arkeesi mukaan ja vaalit sitä sydämmessäsi. Huomaat, että pian se on samanlainen rutiini kuin hampaiden harjaus.

Liity tästä sähköpostilistalleni. Saat käytännön vinkkejä energiseen arkeen ja lyhyitä videoita, joilla kerron kuinka itse teen arjestani antoisampaa.

<3:lla
Elina

Lisää kirjoittajalta Mielen ja kehon vapaus

Epämukavuusalueella kasvaa?

Kaikki tietävät tunteen, että joku asia olisi hyvä tehdä mutta sitten epämääräiset...
Lue lisää

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.